lauantai 20. lokakuuta 2012

Rakas blogi, oli jo hirveä ikävä


Dear diary, on ollut vähän kiireitä, sori. Enempää en selittele, mutta mieli on tehnyt blogata, aika ei vaan ole riittänyt. Ruokaa on tullut tehtyä, mutta aina on ollut joku muu teema, kuin kolmella kympillä kahdelle. Enivei, kunnianhimoinen kerran viikkoon on unohtunut jo kauan sitten, ehkä parempi mennä oman fiiliksen ja tahdin mukaan.

Useamman kerran olen tainnut mainita, ettei kahdelle ole mitenkään kovin kustannustehokasta tehdä safkaa, koska raaka-aineita on hankala saada riittävän pienissä seteissä. Alusta saakka on mielen sopukoissa pyörinyt ajatus vierailijoista, joille tarjota sapuskaa. Kolmella kympillä kolmelle, ainoa miinuspuoli hommassa on pienempi viiniannos per henkilö. Oikeastaan aika iso miinus, pitänee kehitellä tähän joku patenttiratkaisu. Edellisestä fiksuimmat sherlockit osaavat päätellä, että tällä kertaa mukaan on kutsuttu blogin ensimmäinen vieras. Bloggaus elää lukijoistaan, kaikkea muuta voi selitellä, mutta niin se vain on. Tästä syystä päätän palkita Kohtuudella kulinaristin ensimmäisen virallisen seuraajan, miehen joka tutustutti meikän yhteen parhaaseen kokkiohjelmaan, Bassoradion UTR:an, eli Ukki tekee ruokaa. Kannattaa googlata.

Räsäsen Esa-Pekan kanssa hitsauduimme yhteen jokunen vuosi sitten, siitä saakka meno on ollut aina rauhallisen vallatonta. Homma huipentui kesällä frisbeegolfin parissa, kun muodostimme Etelä-Karjalan taageimman frisbeegolf tagteamin ja samalla ehkä maailman ainoan parigolfparin, jolla on oma jingle. Tuopipin tiimii, vitun kovaa riimii. Yksi monista haaveistani aina on ollut olla rock- tai rapstara, harmikseni olen vain melko lahjaton soittamaan tai laulamaan. Teini-iän kaverit saattavat muistaa kolmisormipunk -viritykseni. Naapureiden onneksi innostus siihen hommaan loppui aika nopeasti. Tuo E-P:n kanssa kehittetty jingle onkin ehkä musikaalisesti parasta, mitä olen tuottanut – ja se ei ole paljon. Koitan lohduttaa itseäni sillä, että jinglet ovat ihan täysin oma taiteenlajinsa ja olihan homma niin siististi cool.

E-P on mies, joka arvostaa Suomen luontoa ja suomalaisia raaka-aineita. Päätän koittaa vetää sesonkiin sopivan rehdin aterian, ilman suurempia kikkailuja. Hirvestyskausi on ollut jo jokusen viikon päällä, joten jospa sitä. Hirvestä settii, taagii shittii. Toimii varmasti. Alkuun voisi koittaa saada hallista pienen setin Saimaan taimenta. Sieniä, puolukoita, juureksia. Homman ydin alkaa muodostua. Olemme sopineet jo yhden päivän bloggailuillaksi, mutta homma peruuntuu, kun konkreettisesti paskannan verta. Lopulta uusi päivä koittaa ja tietysti perinteisesti olen jättänyt kaiken viimeiselle päivälle. Ruokatunnilla nykäisen itseni hallille. Hirveä on, vaikka mitä osaa. Olen kustannussyistä päättänyt duunata Stroganoffia, hemmetin hyvää ja lihan ei tarvise olla ihan sitä parasta osaa. Päädyn palapaistiin, parisataa grammaa kiitos. Hallissa kalapuolelle. Taimenta ei ole, mutta Saimaan lohta on. 150 grammaa riittäisi, mutta päätän ottaa koko kolmensadan gramman fileen, puolet graavaan viikonlopuksi herkuttelua varten. En vain kehtaa pyytää myyjää silpomaan kaunista fileetä piloille minun takiani. Chippailen ulos torille, palsternakka, jokunen peruna, nippu persiljaa, rasia puolukkaa ja litra suppiksia. Puolukoita ja suppilovahveroita olisi tämän syksyn satoa kotona itsekerättynä pakkasessa, mutta päätän tarjota tuoreita raaka-aineita. Ulkona kuluu vajaa kymppi, hallin sisällä reilu, jos puolittaa lohifileen hinnan. Oikeastaan kaikki on jo kasassa, lähes kaikki muu löytyy kaapista.

Kotiin, kala suolaan ja sokeriin ja takaisin ulkomaailmaan. Alkoon mennään taas täysin soitellen sotaan. Mielessä olisi yksi hyvä chileläinen Pinot Noir, pulloa napatessa kyytiin tajuan kuitenkin, että blogin edellinen viini oli jo Chilestä ja Pinot Noir. Semipaniikki. Ei varasuunnitelmia. Käännyn ympäri ja päädyn Australiaan. Silmiin osuu Cabernet Sauvignon, joka soittaa etäisesti kelloja. Nappaan sen mukaan. Tasan kympin. Kaupasta nappaan purkin kermaa ja rasian Philadelphia -juustoa.

Takaisin himaan kerkeän hieman puoli seitsemän jälkeen. E-P:n kanssa olemme sopineet treffit kasiksi. Aloitan jälkiruoan kylmästä osasta ja siirryn sen jälkeen alkuruoan majoon. Ei terve mikä sana. Majoneesiin. Ilmoitan E-P:lle, että saa saapua etukäteen, jos huvittaa. Vastaukseksi saan kysymyksen valkoisesta tai punaisesta making of -nesteestä. Hemmetti, E-P on ratkaisijamiehiä. Jatkossa tulen pyytämään aina mahdollisilta vierailta yhden pullon viiniä tuliaiseksi ja nautittavaksi ennen settiä. E-P saapuu paikalle ja lyö lekan argentiinalaista Malbecia käteen. Norton on hyvää kamaa. Vaihdamme parin viime viikon kuulumiset tarkemmin samalla kun vedän pääruoan raaka-aineet kasaan. Toki olemme nähneet ohimennen tänäkin aikana, muttei kumpikaan ole kerennyt kysymään sitä ratkaisevaa ”miten menee” -kysymystä. Nälkä alkaa hiipiä takavasemmalta, joten päätän vetäistä alkuruoan stagelle. Lohta ja sitruunamajoneesia. Kursailematonta ja yksinkertaista, mutta niin hyvää. Lohi on ollut jokusen tunnin suolasssa ja sokerissa. fileeveitsellä pala irti ja toholla päältä käristys. Kait tällekin on joku helvetin hieno termi. Jos asia jäi vaivaamaan, niin kysykää äidin pieniltä masterchefeiltä. Majoneesi on yksi parhaista mitä olen koskaan tehnyt. Se ei ole paljon, koska majoneesit ovat menneet hyvin usein ketuiksi. Kaiken kaikkiaan setti toimii hemmetin hyvin. Ehkä inasen enemmän olisin kaivannut suolaa lohelle, tai sitten en. Ihan siinä rajoilla.

Nyin pääruoan tulille. Hirvistroganffia, persijalla maustettua perunamuussia, paahdettuja suppilovahveroita, glaseerattuja palsternakkalastuja sekä hieman hunajalla makeutettuja suolakurkkuja. Homma rokkaa, rokkaa oikeasti aika kovin. Olen tyytyväinen, palsternakassa olen aistivinani hiukan liikaa suolaa. Ruoka toimii, mutta viini tökkii. Kuplii suussa, korkkivikainen? Nolottaa, vaikkei vika ole minun. Haen kaapista Chileläisen Carmeneren. Tämäkin kuplii. Nolottaa enemmän, dumata viini vialliseksi vaikkei se sitä ole. Suolakurkut pääsivät vetämään melkoisen sucker punchin taka vasemmalta. Onpahan enemmän juotavaa illaksi... Ei lasketa budjettiin, koska kyseessä on selkeä moka tuotantotiimin taustatyössä.

Jälkiruoan vuoro. Nikki duunaa vispipuuron, meikä kaivaa pakkaseen duunaamani philadelphiajäätelön. Ilta sinetöidään vispipuuron värisellä suukolla. Pieni, täyteläinen ja vetää syöjät hieman sanattomiksi. Hyvää on.

Loppuilta menee viinipullojen tutkimisen parissa sekä keskustellen suomalaisesta popmusiikista, on edelleen mahtava huomata kuinka laadukasta settiä tässä maassa tuotetaan. Sekaan mahtuu tietysti muutama domppa, ei kupliva se versio, vaan se louhilainen korttipeli.

Ostokset

250g Hirven palapaistia 7,25€
150g Saimaan lohta 5,30€
Rasia puolukoita 2€
1l suppilovahveroita 2€
Muutama peruna, palsternakka, pieni nippu persiljaa 4€
2dl kuohukerma 1,29€
Philadelphia 1,99€
Luomusitruuna 0,4€
Benchmark Grand Burge Cabernet Sauvignon 9,99€
yht. 34,22€


Sitruunamajoneesi

1rkl Dijon -sinappia
½ luomusitruunan mehu
½ luomusitruunan kuori
2 pientä valkosipulinkynttä
2-3 munan keltuaista
öljyä
suolaa, pippuria, sokeria (ripaus chiliä)

Veivaa sinappi, mehu, kuori, valkosipulinkynnet sekä keltuaiset tasaiseksi massaksi. Sekoita vatkaimella massaa ja lorota öljyä ohuena norona sekaan kunnes massa muistuttaa majoneesia. Mausta suolalla, pippurilla ja mahdollisesti sokerilla sekä chilillä.

Kaasulla käristetty Saimaan lohi


lohta
suolaa
sokeria
kaasutoho

Poista fileestä ruodot. Sokeroi ja suolaa lohifilee. Laita fileepala muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Poista nahka ja leikkaa annospaloiksi. Käristä pinta hieman hiilelle. Tarjoa sitruunaviipaleen sekä majoneesin kera.

Persijalla maustettu perunamuusi

~5 van gogh perunaa
pieni nippu persiljaa
1dl kermaa
nokare voita

Kuori perunat, pilko kuutioiksi ja keitä suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Heitä kerma ja voi sekaan. Pyöräytä nopeasti vatkaimella kuohkeaksi. Tarkista suola. Sekoita pieneksi hakattu persilja sekaan. Anna vetäytyä kannen alla muutama minuutti ennen tarjoilua.


Hirvistroganoff


250g hirven palapaistia
1-2 salottisipulia
~2dl lihalientä ja ~2dl vettä/punaviiniä
1rlk vehnäjauhoja
tomaattipyreettä
suolaa ja pippuria
voita

Kuullota sipuli pannulla, siirrä hetkeksi sivuun. Paloittele paisti kohtuullisen pieniksi kuutioiksi. Pyöräytä palat jauhossa. Ota pata/kattila ja ruskista paistin palat. Lisää töräys tomaattipyreettä, heitä kuullotettu sipuli sekaan ja kaada lihaliemi sekä vesi/punaviini sekaan, niin että palat peittyvät nesteeseen. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes liha on mureaa.


Paahdetutut suppilovahverot


suppilovahveroita
suolaa, pippuria

Laita tuoreet suppilovahverot uunipellille. Paahda 175 asteessa, kunnes suppikset ovat rapeita. Mausta miedolla suolalla ja pippurilla.


Glaseeratut palsternakkalastut


palsternakka
hunajaa
suolaa, pippuria

Lastuta palsternakka, paahda pienessä määrässä öljyä. Kun nakat ovat saaneet värin ja ovat lähes kypsiä, norota sekaan pieni määrä hunajaa. Pyöräytä, mausta suolalla ja pippurilla. Redi.

Hunajaiset suolakurkut

suolakurkku
hunajaa

Vedä suolakurkku paloiksi, lorota päälle hunajaa. Sekoita tarkasta maku, lisää tarvittaessa hunajaa tai suolakurkkuja.

Vispipuuro

3dl vettä
1dl puolukkasurvosta (3 dl kokonaisia marjoja)
½dl sokeria
½dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja marjat. Siivilöi. Kiehauta mehu uudelleen. Lisää sokeri, suola ja suurimot. Anna kiehua vajaa 10min, välillä sekoittaen. Jäähdytä. Vispaa kuohkeaksi.

Philadephia -jäätelö

1-2rkl Philadelphia -tuorejuustoa
1dl vispikermaa
ripaus vaniliinisokeria
tl tomusokeria

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto sekä sokerit sekaan. Vatkaa kuohkeaksi. Tarkasta makeus. Jäädytä välillä sekoittaen, jotta rakenne pysyy kuohkeana. Rouhaise koristeeki pieni määrä tummaa suklaata.




torstai 23. elokuuta 2012

Vadelmasuklaa, en pysty mä päättää


”Täs Kimmo moi, ei illaks ois mitään pillujuttuja tiedossa?” Viikon tietää vierähtäneen loppupuolelle, kun alter egot kaivautuvat takaraivon sopukoista mielen stagelle. Samalla huomaa kaipaavansa kunnollista koti-iltaa, jonka kruunaa tietenkin hyvä ruoka ja sopiva määrä viiniä. Ravistan Kimmon takaisin mielen pimeyteen ja rupean haaveilemaan illan menusta. Pääruoka on jo päätetty ja pääraaka-aine haettu edellisenä päivänä kaupasta sulamaan kotiin. Ankanrinta on erittäin maittavaa ja kilohinnaltaan melko edullista. Juurekset ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta ja ovat vielä edullisia. Ankan kylkeen siis glaseeratut uunijuurekset. Kastike on vadelmaa. Viime uutena vuotena söin pärnulaisessa majatalossa ankanrintaa mansikkakastikkeella. Vaikkei ateria mikään superkulinaarinen makuelämys ollut, oli tuo makean kastikeen ja ankan yhdistelmä mielenkiintoisen makuinen. Tästä talven mittaan tuunasin vadelmakastikkeen, johon tulee myös loraus kirsikkalikööriä. Toimiva setti, jonka olen päättänyt toistaa ja samalla siirtää paremmin aivojen reseptiarkistoon. Lisäksi vadelmat löytyvät lähimetsästä ilmaiseksi. Samalla keikalla matkaan tarttuu yksi iso herkkutatti, josta valmistuu alkuruoka. Jälkeen tarjoillaan teeman mukaisesti ja jokaisen trenditietoisen kokin suosikkiartistille, Stigille, kunniaa tehden jotain suklaasta.

Kotona jämähdän koneelle, niin perinteistä. Keho huutaa liikuliikuliikuliikuliiku, mutta mitään ei tapahdu. Kauppaan on silti lähdettävä. Tälläkin kertaa mennään ilman sen suurempaa ostoslistaa. Ankkaan on tuhlattu jo reilu vitonen, joten kakskyt ja viis rahaa jää loppuostoksiin ja viiniin, joka tulee olemaan punainen ja Pinot Noir. Alkoon mennään taas hieman soitellen sotaan, kun aikaa ”ei ole vaan ollut” viinin kunnolliseen valintaan. Lupaan parantaa tapani. Matkalla tulee mieleen yksi viini, jota olen aikanani ankan kanssa miettinyt. Hinta en muista, mutta paikan päällä natsaa, chileläinen Llai Llai Pinot Noir, Bio Bion -laaksosta. Hintaa 10,49. Ruokatarpeet löytyvät yllättävän kivuttomasti ja loppulasku ankkoineen jää jokusen euron alle kolmen kympin.

Alkossa esiin pyrkii vielä nenä-äänellä puhuva ärsyttävä mukaviiniekspertti, Carl-Johan, mutta kotimatkalla alkaa mieli jo rentoutua mukavasti. Samalla tulee mietittyä onko blogin hengen vastaista avata viinikaapista yksi kuohuva ruoantekojuomaksi. Ristiriitaiset ajatukset virtaavat pään lävitse, mutta kehon flow on perjantain kunniaksi huikkaa ja ryyppyä, joten päätän ainakin tämän kerran sallia itselleni lasillisen tai kaksi halpaa chileläistä rose -skumppaa. Kotona Rubik levylautaselle, tämän tekstin pariin hetkeksi ja sitten alkupalan kimppuun. Sovimme, että tattitortellonit työstetään syötäväksi abaut heti, koska perheemme molemmilla osapuolilla on järjetön nälkä. Muutama rivi aikaiseksi ja menen tekemään pastataikinaa, joka on jo valmiina. Päätän putsata ja paloitella herkkutatin, joka on jo putsattu ja paloiteltu. Ilmeisesti jollakin on vielä kovempi nälkä, kuin minulla. Rubik vaihtuu pian Röyhkään ja Mattilaan, niin hieno ja kaunis levy kuin Solar onkin, on se nyt hieman liian pirteää.

Tattitortellonit valmistuvat, katoavat kohti ääntä ja maistuvat taivaalliselle. Herkkutatti on vain jotain jumalaista. Makuelämystä auttaa tietystä ääretön nälkä, jonka saa puskettua taka-alalle yhdellä isohkolla tortellonilla. Ruoka on vähän mitäänsanomattoman näköistä, mutta onneksi maku on kohdillaan. Ankka, kastike ja juurekset valmistuvat rauhallisella tatsilla. Röyhkä&Mattila vaihtuu torvijatsiin ja olo on yhä enenevissä määrin kotoisampi. Olo on niin rento, että ankka on lähellä unohtua pannulle. Ruokaa kasatessa lautaselle tulee taas todettua sinisten Iittala 24h lautasten heikkouksista toinen. Tumman sinisellä lautasella ruoka on todella hankala saada näyttämään miltään. Kastike näyttää mustalta, kuten myös ankan nahkapuoli, joka onneksi ei näy kenellekään. Toinen heikkous on sitten pinnoite, mutta ei siitä tässä enempää. Maut natsaavat kohdalleen, vattuja on hieman liikaa. Vaimo tosin toteaa niitä olevan juuri sopivasti. Nautin eniten juureksista. Uuden sadon tuoreus vaikuttaa makuun ihan järjettömän paljon. Ankka on ehkä asteen yli, mutta ei häiritsevä. Viinistä maistaa saman tien rypäleen ominaispiirteet. Paljaaltaan melko hapokkaan oloinen, mutta saadessaan ystäväkseen hieman ankkaa tai juureksia muuttuu mukavan pehmeäksi ja täyteläiseksi. Viinistä huokuu tuoreet marjat, joten kombottaa mukavasti setin kanssa. Paranee lasissa ollessaan, vaikka sai olla dekassa ~1½ tuntia.

Mutakakut menevät ruokailun lomassa uuniin. Pääruoan nauttiminen kestää kuitenkin sen veran pitkään, joten kakut eivät jää keskeltä mutaisen löysiksi. Pehmeän mehmeä ja maukas silti. Kakut on tuhottu vartin yli yksitoista. Olo on rauhallisen seesteinen. Kikkelitorvijatsi on tauonnut, illan viimeiseksi biisiksi pyöräytän Stigin kesän uutuuslevyltä ysiraidan. Klassikko uudelleen syntyneenä. En jaksa tuupata bloggausta vielä eetteriin, vaan nukahdan mieluummin rauhassa sohvalle. Blogin päivityksessä menee viikko, vielä ilmeisesti on kesä ja kärpäset, sen verran nuorella miehellä on kiireitä joka suuntaan.


Ostokset


Ankan rintafilee 5,30€
Valio kuohukerma 2,49€
Selleri 0,86€
Punajuuri 0,49€
Kesäporkkana 0,99€
Salottisipuli 0,22€
Peruna Siikli 0,65€
Palsternakka 0,81€
Luomu kananmunat 2,65€
Llai Llai Pinot Noir 10,49€
yht. 26,5€

Herkkutattitortellonit


Pastataikina

100g durumvehnäjauhoja
1 huoneenlämpöinen kananmuna
maustemitta suolaa

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa käsin hetki kunnes taikina muodostaa tiiviin massan. Kiedo taikina kelmuun ja aseta jääkaappiin lepäämään n. puoleksi tunniksi.

Täyte

n. 2dl herkkutatteja
1 pieni sipuli hakattuna
suolaa ja pippuria
timjamia

Paista sienet ja sipuli oliiviöljyssä ja mausta makusi mukaan.
Veivaa taikina pastakoneella halutun paksuisiksi levyiksi.
Leikkaa levyistä sopivan kokoisia ruutuja (n. 10-15cm suuntaansa)
Täytä tortellonit, taputtele reunoille vähän vettä ja sulje tiukasti niin ettei taskuun jää ilmaa.
Painele reunat lopuksi haarukalla. Keitä suolavedessä abaut kuusi minuuttia.

Kastike

n.50g voita
1dl kermaa
1dl parmesaania raastettuna
loraus konjakkia
suolaa ja pippuria

Sulata voi kattilassa ja lisää siihen kerma ja parmesaani. Sekoita hyvin ja keitä muutama minuutti.
Lisää keitetyt tortellonit, kaada päälle konjakki ja anna kiehahtaa. Mausta ja tarjoile.

Paistettu ankanrinta


1kpl ankan rintafilee
suolaa ja pippuria

Tsekkaa nahkapuolelta pois mahdolliset höyhenjäämät. Viillä terävällä veitsellä nahkaan ristikkokuvio. Nakkaa filee kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin. Paista, kunnes rasva on sulanut pois, lusikoi rasvaa pois sitä mukaa kun sitä sulaa. Kun rasva on sulanut pois, ota nopeasti väri myös toiselle puolelle. Kypsennä uunissa 170 asteessa n. 8min, kunnes fileen sisälämpö on 52-54 astetta. Kääräise folioon ja anna vetäytyä reilu 10min.

Metsävadelmakastike


Pala juuriselleriä
1 porkkana
2 pienä salottisipulia
muutama valkosipulin kynsi
1rkl fariinisokeria
1½ dl punaviiniä
3dl lihalientä
~1dl kirsikkalikööriä
reiluhkosti Timjamia
suolaa, pippuria voita
~2dl tuoreita metsävadelmia

Pilko vihannekset noin paloiksi ja kuullota voissa. Lisä sokeri, punaviini, kirsikkalikööri. Kiehauta hetken, jotta sokeri sulaa. Lisää mausteet ja lihaliemi. Anna kiehua hiljalleen kasaan, niin että jäljelle jää ~½ nesteestä. Siivilöi, lisää vadelmat ja tarjoile lämpimänä.

Glaseeratut uunijuurekset

2 perunaa
2 pientä porkkanaa
1 palsternakka
1 punajuuri
Voita paistamiseen
n. 1rkl hunajaa
suolaa, pippuria ja timjamia

Pese ja kuori juurekset. Leikkaa juurekset pitkittäin ohuiksi paloiksi. Pidä punajuuret erillisessä astiassa etteivät ne värjää kaikkea punaiseksi. Esikeitä punajuuria hetki kiehuvassa vedessä.
Kuumenna laakeapohjaisessa kattilassa voita. Kaada Juurekset kattilaan ja kuullota niitä hetki. LIsää hunaja ja mausteet ja jatka kuullottamista hetki.
Kaada juurekset uunivuokaan ja kypsennä loppuun uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Voit halutessasi pitää punajuuret erillään koko kypsennyksen ajan, jotteivät ne värjää muita juureksia punaiseksi.

Mutakakku (4 pientä annosvuokaa)

2 kananmunaa
1dl sokeria
100g tummaa suklaata
100g voita
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota annosvuoat. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja vuoraa vuokien pohjat niillä.
Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä ja jätä jäähtymään. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita hieman jäähtynyt suklaaseos varovasti munasokerivaahtoon. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöit taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla 10min. Anna kakun hetki jäähtyä ennen tarjoilua.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mustajuuri, maksa ja mahalasku mojitolla


Tiistai. Panta puristaa vieläkin hieman rintaa viikonlopun jäljiltä, joten rallit Kööpenhaminassa ovat selkeästi olleet onnistuneet. Tästä syystä blogiakaan ei tullut päivitettyä viikonlopun aikana. Rohkeimmissa visioissa tosin olin tekemässä heti sunnuntaina kunnon gourmet krapulamätöt kolmella kympillä. Juu, ei kohdanneet visiot arkielämää. Sunnuntai taittui maanantaiksi ja maanantai tiistaiksi. Mitään finediningia ei tee vieläkään mieli, mutta jotain rustiikkista ja semijämäkkää voisi olla tarjolla. Karitsat, ankat ja muut eläimet laukkaavat silmieni siniharmailla taivailla. Viini arveluttaa, tai paremminkin viinin ajattelu aiheuttaa korvennuksen rinnassa. Kaivan närästyslääkkeen automaattisesti taskustani ja nappaan suuhun. Mieli tekisi tarjoilla ateria kivennäisveden kanssa, mutta itsekuri ei anna periksi. Parempi pitää säännöt suhteellisen tiukkana näin alkuvaiheessa. Sitä paitsi loppupullon voi aina upottaa johonkin ruokaan seuraavina päivinä. Pakastimessa on itse asiassa yksi luomukana, joka pitäisi käyttää pois. Loppuviikolle linjataan siis kukkoa viinissä, kokovään. Näin ollen pitää katsella punaista Alkosta.

Kotoa tulee informaatiota muutaman litran keltavahverosaaliista. Blogin ensimmäiset ilmaisherkut! Maksa piippailee edelleen viikonlopun jäljiltä, joten jos tarjoilisi maksaa kanttarellihöystöllä. Mieli huutaa ”joo!” ja lisää perään ”pakko saada maalaisranskalaisia”. Nikki onkin jonkun aikaa toivonut saavansa maksaa, siis muutakin kuin meidän perheen laskut. Maksa on oikeasti todella hyvää, oikein valmistettuna. Faija on tämänkin taidon salat opettanut ja kohtuullisesti oppi on mennyt perille. Referenssinä voin pitää juurikin rakasta vaimoani, joka ennen ensimmäistä maksaillalistaan kanssani suhtautui maksaan ruokana hyvinkin varautuneesti, mutta nykyään säännöllisesti kaipaa naudan maksaa ruokapöytäämme. Hieno raaka-aine ja on hintalaatusuhteeltaan täysin tämän blogin kaveri.

Duunipäivä kuluu hiljalleen pois ja suuntaan taas vaihteeksi kauppahalliin. Salaa toivon löytäväni karitsan maksaa, vaikka tiedänkin sen olevan tilauskamaa. Sitä ei ole, mutta hyvän näköinen naudan maksa löytyy tiskistä. Kolme sataa grammaa maksaa 2,7 euroa. Pääraaka-aine hankittu, jäljellä melkein kaikki mun rahat, hienoa! Voisi tehdä jälkiruoan samalla. Muutamia eri juttuja olen varannut jo mieleni sopukoihin tätä blogia varten. Yksi niistä on mojito-sorbet. Koskaan en ole testannut tai reseptiä nähnyt, mutta kuulostaa sen verran mainiolta, että pakko sen on olla hyvää.

Kaupassa nappaan paketin persiljaa ja minttua koriin ja muutaman limen mukaan. Neljä rosamundaa maalaisranskalaisia varten, samoin litran purkki öljyä. Lisukkeeksi vielä irtomyynnistä kotimaisia vihreitä papuja, kun sattuu saamaan. Lyhyellä matematiikalla rahaa on jäljellä vielä yli parikymppiä. Houkutus ostaa joku hieman kalliimpi viini iskee hetkeksi, mutta häviää samoin tein. Turha kaataa parin kympin punkkua loppuviikosta pataruokaan, koska edelleenkään ei ole fiilistä nauttia koko pullollista punkkua.

Mieleen hiipii ensimmäinen kolmen ruokalajin setti. Palaan vihannesosastolle ja katselen mitä voisi löytyä alkuruoaksi. Punajuurista voisi duunata jotain, mutta eivät näytä kovin freeseille. Sen sijaan mustajuuret näyttävät erinomaisilta, joten nappaan niitä paketin mukaan ja päätän väsätä perinteisen mustajuurikeiton. Purkki kermaa ja ainekset ovat periaatteessa siinä. Lasku on hitusen päälle 12 euroa, joten Alkoon jää silti karkkirahaa yli viisitoista euroa.

Mustajuurikeittoon voisi upottaa hieman kuohuvaa ja matkalla arvailen piccolopullojen hintoja. Paikan päällä hintalappu kertoo sentin alle kolme euroa, joten piccolo Henkelliä lähtee ryydittämään keittoa. Suunnittelu on tapahtunut taas päivän aikana, enkä viinejä ole kerennyt miettiä juurikaan. Näissä olen vielä selvästi heikommalla tatsilla, kuin ruoan suhteen, jonka kanssa kaupassa keksii kohtuullisen helposti jippoja. En haluaisi ottaa mitään tuttua, mutta vihaan myöskin ostaa täysin sokkopulloja. Muistelen viime kertaista Viinistä Viiniin -kirjan selailua, silloin tuli ohimennen mietittyä, että joku tartarpihville sopiva viini voisi olla myös maksalle sopivaa kamaa. Tai mietintä meni toisinpäin, mutta enivei. Mieleen jäi joku ranskalainen punkku, taisin jopa merkata sen kirjaan ylös. Nyt en muista sen nimeä millään, turhaudun. Varsinkin punaviineissä olen Etelä-Amerikan ystävä, argentiinalaisista ja chileläisistä punkuista löytyy iso osa omista suosikkiviineistäni. Siirrynkin näiden maiden kohdalle harhailemaan. Myyjä tulee kyselemään, tarvitsenko apua. Tuskastun lisää. Argentiina, Malbec, Don David. Kiitos, en tarvitse apua, näkemiin. Mukaan tarttuu yksi pitkäripaisen suosikeistani. On alle kahdellatoista eurolla oikein mainio ostos. Ei ehkä blogin hengen mukainen, kun tarkoitus olisi testailla itselle vähän tuntemattomampia vaihtoehtoja, mutta näin tällä kertaa.


Kotiin ja ensimmäisenä sorbetin kimppuun. Yksinkertaista valmistaa, toivottavasti setti kerkeää jäätymään iltaan mennessä. Seuraavaksi mustajuurikeiton ainesten kimppuun, palasiksi ja kattilaan porisemaan. Keiton valmistuessa voi renssata maksan, sienet ja muut härpäkkeet. Kalvon lihakaupan setä onkin valmiiksi poistanut maksan päältä, erittäin asiallista toimintaa. Mustajuuret pehmenevät pikku hiljaa ja keitosta tulee erinomainen. Annos on lämpimän päivän alkuruoaksi hieman tuhti, joten satsista olisi saanut 3-4 hengelle pienen alkupalan. Aterioinnin jälkeen pieni hengähdystauko ja pääruoan kimppuun. Ajoitus pitäisi saada kohdalleen, perunat esikeitetty valmiiksi, mutta ne pitäisi vielä uppo paistaa kahdesti ennen tarjoilua. Keittiössä tulee kuuma, hiki valuu ja reikäkauhaa ei löydy. Onneksi kaikki perunat ovat mahtuneet kerralla kattilaan, joten patenttiratkaisuna kaadan yli sata asteisen öljyn siivilän lävitse toiseen kattilaan ilman henkilövahinkoja. Maksa osuu nappiin, perunat olisivat voineet olla ehkä ½ minuuttia pidempään –  ovat rapeita, mutta täydellinen kullankeltaisuus jää uupumaan. Viini natsaa maksan kanssa ja syödessä muistan tarjoilleeni maksan ja Don Davidin Malbecin kombinaation joillekin vieraillemme aikaisemmin. Viini on todella täyteläinen ja sopii maksan kanssa erinomaisesti. Ateria on sitä, mitä mieli kaipasi – runsasta, kursailematonta ja rehellistä. Ei vippaskonsteja, vain hyviä makuja. Vatsa täyttyy Reginan Puutarhatrilogian soidessa. Viinin maistelu jää puoleentoista lasiin. Ei johdu viinistä, tätä on joskus mennyt saman illan aikana useampikin pullo, vaan sisuskaluja edelleen horjuttavasta edellisestä viikonlopusta.




















Aterian jälkeen pakastimella vierailu kertoo jälkiruoan tarjoilun tapahtuvan lähempänä puolta yötä. Se ei sinällään haittaa, mutta odotusarvo oli paria tuntia aikaisemmassa. Onneksi ei ole kukaan odottamassa. Kello 00:53 luovutan, sorbetti ei ole vieläkään valmista. Jälkiruoka jää huomiseen.

Keskiviikko. Duunista himaan ja pakastimelle. Setti on edelleen kohtuullisen löysää ja taidan nyt tietää syynkin. Alunperin kiehautin desin rommia ja 3dl vettä. Maistoin seoksen ja päätin lisätä vielä puolikkaan desin Angosturaa. Ilmeisesti kaikki tässä vaiheessa lisätty alkoholi ei kiehunut liemestä pois. Maku on sitä mitä voi odottaakin, tosin hieman liian makea. Menee ehdottomasti uusintakokeiluun hieman pienemmällä sokerimäärällä. Fiilis on "aikuisten" Rio-cola hieman sulaneena, mikä herättää mukavia nostalgiafiboja. Väri on hauskan ruskea ruokosokerilla ja tummalla rommilla, mutta ei ehkä kovin mojitomainen. Hakatun mintun siivilöimistä voisi harkita seuraavalla testikerralla.

Ostokset:


Naudan maksaa 300g 2,70€
Vihrerminttu, rkk 1,80€
Persilja, rkk 1,35€
Rosamunda peruna, 4kpl 0,81€
Lime, 2kpl 0,64€
Mustajuuri, 500g 2,99€
Papu vihreä, n.100g 1.01€
Kuohukerma, 2dl 1,25€
Rypsiöljy, 900ml 2,29€
Don David Malbec Reserva 11,99€
Henkell Trocken, piccolo 2,99€
yht. 29,82€

Reseptit:


Mustajuurikeitto

500g mustajuurta
2dl kuohukermaa
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
Valkopippuria, muskottia, suolaa
Piccolopullo kuohuviiniä
kasvislientä/fondia

Pese ja kuori mustajuuret, laita kuorittuna suoraan vesiastiaan jossa on sitruunan mehua tai pieni määrä etikkaa (tämä estää mustajuuren mustumisen). Pilko salotit ja mustajuuret. Kuullota kattilassa öljyssä. Kaada nestettä (kasvisliemi/vesi), kunnes setit peittyvät vedellä. Lisää mausteet. Anna kiehua hiljalleen ja lisää välillä noin puolet kuohuviinistä keittoon. Keitä kunnes mustajuuret ovat pehmenneet. Vatkaa 1/3 kermasta löysäksi vaahdoksi ja purista sekaan valkosipuli. Vedä sauvalla tasaiseksi, lisää kermasta 2/3, tarkista mausteet ja pyöräytä vielä kerran sekaisin. Annostele astioihin, lorauta loppu kuohuviini keittojen päälle ja sekoita lusikalla varovasti kuohuviini keiton sekaan. Töräytä valkosipulikermaan keiton nokkaan ja tarjoile hyvillä mielin.

Paistettu maksa


300g maksaa
Suolaa, pippuria myllystä
Voita paistamiseen.

Renssaa maksa aka. poista pinnalla oleva kalvo varovasti rikkomatta maksan rakennetta. Vedä ohuiksi viipaleiksi. Lämmitä (valurauta)pannu, iske voi tulille. Kun tirinä loppuu, nakkaa viipaleet pannulle. Varo polttamasta, ei kannata vetää pannua överikuumaksi. Paista hetki molemmilta puolin, niin että maksa jää keskeltä hieman roseeksi. Suolaa ja pippuroi kääntäessä sekä lopuksi.

Maalaisranskalaiset


4 rosamunda perunaa
900ml rypsiöljyä
Suolaa

Kuori perunat ja vedä ~1cm x 1cm tikuiksi. Kiehauta kattilassa vettä ja esikeitä perunoita noin 1min. Nostele pois talouspaperin päälle. Kuumennä öljy kattilassa 150 asteiseksi. Nakkaa perunat varovasti kattilaan ja anna porista 4-5 minuuttia. Varo etteivät pala pohjaan kiinni (sekoita varovasti). Nostele reikäkauhalla talouspaperin päälle. Lämmitä  öljy 190 asteiseksi, nakkaa perunat vielä varovaisemmin kattilaan ja porisuta ~3min kunnes ranskalaiset ovat rapeita ja kauniin kullan keltaisia. Nostele talouspaperille, suolaa ja tarjoile ASAP. Koko prosessin aikana älä hötkyile, pari sataa asteinen öljy on aika vitin kuumaa.

Kanttarellihöystö


½litraa keltavahveroita
2 punaista kesäsipulia
nippu persiljaa
suolaa, pippuria myllystä
voita paistamiseen

Renssaa sienet. Pilko sipulit ja jätä varret koristeeksi. Hakkaa persilja pieneksi. Lämmitä pannu, heitä voi kehiin ja tirinän loputtua sipulit ja sienet kehiin. Paistele miedolla lämmöllä, kunnes sienet ovat päästäneet suurimman osan nesteistä ulos. Heitä persilja kehiin, paista hetki. Lisää suola ja pippuri. Tarjoa esimerkiksi paistetun maksan ja maalaisranskalaisten kera.

Vihreät pavut


100g papuja
suolaa, pippuria
voita

Perkaa pavut, eli poista papujen kannat. Kiehauta pieni määrä vettä kattilassa, lisää hiukkasen suolaa ja nykäise pavut sekaan. Anna kiehua muutama minuutti, kunnes pavut ovat pehmenneet.
Kaada vesi pois. Laita kattilaan pieni nokare voita, hiukkasen pippuria ja suolaa tarvittaessa.

Mojito-sorbet


3dl ruokosokeria
1½ dl rommia
3dl vettä
2 limen kuori+mehu
ruukku minttua

Kiehauta vesi, rommi sekä sokeri. Anna jäähtyä n. 10 minuuttia. Tällä välin hakkaa mintusta ~puolet silpuksi (säästä muutama oksa koristeeksi ja laita loput parvekkeelle kasvamaan), raasta limen kuori ja purista mehut. Lisää juuri valmistamasi ainekset nesteeseen. Jäähdytä vielä hetki ennen pakkaseen laittamista. Pakasta laakeassa astiassa, välillä sekoittaen. Tarjoile, kun sorbetti on tarpeeksi jähmeää.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hellatonta hellyyttä, hevosta ja melkein hailii.


Keskiviikko. Alkuviikon olen pohtinut lauantain episodia. Edelleen, ruoka oli hyvää, viini natsasi, mutta kaikki meni lopulta hukkaan järjettömän aikataulun takia. Yhtä hyvin olisin voinut hakea burgerin mäkisestä ja jatkaa matkaani vähemmällä kiireellä illan rientoihin. Vanhan toistoa, mennään eteenpäin. Viikonloppuna mennään landelle. Yksi parhaista paikoista maailmassa. Peräreiviikki. Mesta täynnä muistoja koko elämän varrelta. Paikka, jossa faija tutustutti ensimmäistä kertaa suuni jekun makuun. Helvetti se oli silloin pahaa. Takakontista syksyisenä iltapäivänä. Huikkaakin pienempi annos riitti koko päivän rantakallioilla kalastaneelle, itsensä paleltaneelle esiteini-ikäiselle pojanklopille. Ei se lämmittänyt, mutta sai kaameudessaan ajattelemaan kaikkea muuta, kuin kosteutta ja kylmyyttä. Ensimmäinen ajatus on tietysti käyttää blogin kolmen kympin kiintiö* yhtenä iltana landella, vanhukset kun lähtevät jatsailemaan Poriin. Kolmen kympin grillibileet, ei paska idea. Tulisi korkattua punkkusektori samalla. Muutama helppo ja varma valinta pyörähtää samoin tein takaraivon uumenista verkkokalvojen näyteikkunaan. Idea on oikeastaan loistava. Päätän säästää sen myöhempiä kertoja varten.

Miksikö? Mukaan tulee vieraita, ehkä. Neljälle hengelle kolmella kympillä, grillistä. Mahdollista, mutta en halua sniiduilla. En hyvien ystävien kanssa. Toki voisi ottaa jonkun kalkulaation, koska kuudella kympillä neljälle tekisi jo loistavan aterian. En silti halua, koen blogipäivityksen kirjaamisen vievän aikaa ystäviltä. Vaikea avata, mutta niin se vaan olisi. Vähän sama, kuin valokuvaamisen kanssa. Nautin valokuvaamisesta ja onnistun jopa välillä ottamaan kohtuullisen hyviä kuvia. Silti en mielelläni kanna kameraa mukana matkoilla, bileissä tai missään paikassa tai tapahtumassa mistä todella haluan nauttia. Mieluimmin koen kaiken täysillä silmien kautta ja muistelen juttuja niin kuin aivoni ne haluavat muistaa, kuin missaan osan fiiliksestä suhaillessani kameran kanssa. En siis halua ottaa omasta viihtyvyydestäni yhtään pois, vaan nauttia hyvästä seurasta täysillä miettimättä liikoja ylimääräisisiä juttuja. Mutta ruokaan takaisin.

Peräreiviikki sijaitsee meren rannalla Haminan lähistöllä. Kalliot, meri, merituuli. Kaveripiirin tuntema mielihalumies herää ja rupean himoitsemaan saaristolaisleipää. Pitää leipoa. Ensimmäiset setit ovat olleet täysin yksi setti + viini komboja. Paljastetaan sen verran, että kunnianhimoinen ajatus on kyllä tarjota isompiakin kokonaisuuksia, mutta kaikki aikanaan. Päätän tehdä siis saaristolaisleipää, mutta tarkoitus on viedä se mukana landelle. Kyllä siitä irronnee pienet maistiaiset myös tälle blogille. Saaristolaisleipä ei ole parhaimmillaan juuri uunista otettuna, joten mahdolliset setti tarjoillaan aikaisintaan huomenna, torstaina.

Leipää ja  viiniä, Jeesuksen ruumis ja veri. Ei sss..sentään, jotain muutakin täytyy kehitellä. Leivän kera voisi tarjoilla jonkun alkuruoan. Saaristolaisleipä, kesä, silli, silakat, haili ja mökkinaapuri-Pekka. Kalahalli ja Peräniemen muikut, kelpaa. Graavia muikkua saaristolaisleivän päällä, smetanaa ja punasipulia levitteeksi. Maistan jo verrattoman alkupalan suussani. Muikku on kustannustehokas raaka-aine tätä blogia varten, jos vain kehtaan käydä ostamassa vain muutaman kalan. Samalla hallista voisi hakea raaka-aineen pääruokaan, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi kokeilua varten miettiessäni vielä alkupalan ulkoasua. Pidemmän aikaa on mieleni tehnyt kunnon tartarpihviä, eikä himoa helpottanut jokin aika sitten saamani ruokakirja, Stadin klassikot, josta löytyy ohje Kosmoksen tartarleivälle. Suosikkieläimeni ravintoketjua ajatellen on tällä hetkellä hevonen. Ilmeisesti muutkin ovat heränneet hevosen lihan perään, koska pollen lihaa on ruvennut näkymään enenevissä määrin myös täällä susirajalla. Päätän tehdä tartarpihvit hevosen fileestä, jos vain sitä sattuu olemaan tarjolla. Duunipäivä on pulkassa, aika lopettaa haaveilut ja siirtyä tekoihin.

Hallin kautta automarkettiin, tuttu kaava. Kalatiskillä minua palvelee nuorempi tyttö. On muikkuja ja nyt olisi myös villiä Saimaan siikaa. Kasvatetun hinta 17,90/kg vatsa avattuna, villin 7,90/kg kokonaisena. Edelläni oleva ostaa kaksi kasvatettua yksilöä. Tilaan kaksisataa grammaa muikkuja. Tyttö kauhaisee, ”Tässä olis 350g.” Totean minulle riittävän nuukana miehenä 200 grammaa. Tyttö poistaa muutaman, ja kysyy käykö 250g. Edelleen ilmoitan haluavani 200 grammaa muikkuja. Seuraava arvontakierros tuottaa 235 grammaa, enkä jaksa enää väitellä vastaan. Valitettavan yleinen tapa liha- ja kalatiskeillä, ellei myymässä ole oikeasti ammattilainen. Laitetaan reilusti, kyllä se sen ylimääräisenkin ostaa. Siirryn lihatiskille ja ilokseni huomaan tiskissä olevan oikein hyvän näköistä hevosen sisäfilettä. Tilaan sitäkin pari sataa grammaa ja ilmoitan kelpuuttavani sen huonomman pään, josta ei saa niin hyviä pihvejä. Riivin sen kumminkin. Ensimmäisellä yrityksellä 220 grammaa, ilman kyselyitä pieni pala pois ja saan tasan 200 grammaa tavaraa mukaan. Arvostan, ammattiylpeys selkeästi on tallella. Loput tarvikkeet mahdollisimman nopeasti marketista mukaan ja elintarvikkeet kotiin. Ennen leipomisen aloittamista vielä nopea vierailu ystävällisen maatalon emännän luona. Virustorjuntaohjelman päivittämisestä tienaan 5 litraa ternimaitoa. Ei paska diili.

Edellisellä kertaa meni hieman hutiloiden, nyt iso osa aterian osista valmistuu hyvissä ajoin edellisenä päivänä. Fileoin muikut ja laitan ne graavautumaan huomista varten. Pienen muikun fileointi kuulostaa nypräämiseltä, mutta todellisuudessa se on todella helppoa terävällä fileeveitsellä. Kunhan pitää vain kissat eri huoneessa. Perheessämme Nikki leipoo aina. Ainakin pääsääntöisesti. Ei ole hirveästi tarvinnut kaulimeen koskea, kun uunista puskee niin pirun hyvää tavaraa. Toki aina välillä tulee haastettua itsensä näyttämään oman osaamisensa, mutta siitäkään en ole täysin varma kuinka paljon silloin leivon itsenäisesti ja kuinka paljon todellisuudessa minua ohjaillaan tekemään oikeita asioita. Tuleepahan kuitenkin hyvä mieli onnistumisista. Tänään päätän leipoa ”itse”. Leipien kohotessa tulee laitettua valmiiksi osa tartarpihvien lisukkeista. Hölskykurkkuja – so last season, ja etikkaliemessä marinoitua valkoretikkaa. Illan viimeinen valssi tanssitaan viinivalinnan kanssa. Selailen Viinistä viiniin -kirjan punaviiniosastoa sängyssä. En ole tainnut koskaan valita viiniä raa'alle lihalle, varsinkaan hevoselle. Pääsen Ranskaan saakka ennen kuin nukahdan, onnekseni valinnan olen tehnyt jo Australian kohdalla. McGuigan BIN 3000 Merlot.

Torstai liukuu duunissa nopeaan, en edes muista haaveilla illan seteistä. Paluu oikeaan elämään tapahtuu vajaa tunti ennen kellon täyttymistä, kun kotoa tullut puhelu muistuttaa hakemaan viinin pitkäripaisesta. Sataa ihan helvetisti, viinakaupassa menee alle minuutti. Yleensä jään haaveilemaan. Kotona kaadan viinin karahviin ja laitan sen parvekkeelle ilmaantumaan, ulkona on melko sopivan lämpötila, 17 astetta. Ruoka valmistuu kuin itsestään. Alkupalat ovat oikeastaan esille laittoa vaille valmiiksi tehty jo eilen. Leipä on vielä aavistuksen tuoretta, tai sitten kaipaisi inasen verran enemmän maltaita. Kokonaisuutena erinomaisia ruokahalunherättäjiä. Esteettisesti kauniita, hyvän makuisia ja annos on alkupalaksi melkoisen sopivan kokoinen. Leipiä on molemmille neljä, optimi olisi ehkä kolme per syöjä. Näitä täytyy tehdä joku kaunis krapulainen sunnuntai. Olisi täydellistä dagen efter -safkaa, noin kello kaksitoista tarjoiltuna. Pääruoka on myös mukavan helppotekoinen. Huoneenlämpöinen hevosen sisis muuttuu tartariksi lähes näyttämällä sille veistä. Valkoretikat ja kurkut ovat jo valmiina. Lautaselle asettelu, linssin eteen, huokaisu ja ääntä kohden. Hevonen on taivaallisen pehmeää. Kananmunan keltuainen on oikeastaan täysin turha. Valkoretikassa on mukavan rapea suutuntuma ja hieman kirpeän pippurisena sopii loistavasti pehmeän lihan kanssa. Hieman makeat hölskyt antavat erilaisen, mutta myös toimivan kombon. Kesken ruokailun muistan smetanan, jota oli tarkoitettu pieni satsi myös annokseen. Toimii, ei välttämätön, mutta ennemmin smetana kuin tuore keltuainen. Viini on melko ärhäkkä, pippurinen. Sopii sinänsä hyvin lihan kanssa, vaikkei Merlotina kohoa oman makuaistini mieliviineihin. Retikan etikkaisuus muuttaa viinin miedoksi, lähes vesimäiseksi mehuksi, joka antaa mukavan hengähdystauon muuten niin ärhäkälle juomalle. Nautin rauhassa, hetken analysoinnin jälkeen hiljenen täysin ja syön hitaasti. Tartar sulaa suuhun ja mieli lepää. Olen onnellinen.

*Ei mulla oikeasti mitään kiintiötä ole, mutta mielenrauhan ja innostuksen kestävyyden kannalta  lienee parasta pitää maksimissaan yhdessä bloggauskerrassa / viikko.

Ainekset:


McGuigan BIN 3000 Merlot 9.99e
Peräniemen muikkuja 2,20e
Hevosen sisäfilettä 6,20e
Smetana 1,43e
Avomaakurkku 0,31e
Tillinippu 1,49e
Valkoretikka, pala 2,2e
Pirkka Piimä 1,25

yht. 25,07e


Leipäaineksia on hankala arvottaa, koska suurin osa löytyi valmiiksi kaapista. Laitan laskuun nyt ainoan ostetun elintarvikkeen, piimän. Lisäksi leipää syntyi kolme vuoallista ja annokseen sitä käytettiin kaksi viipaletta. Samoin tartarpihvien kanssa tarjotut keltuaiset (2kpl kananmunaa) löytyivät suoraan ”varastosta”.

Graavatut muikut

200g Muikkuja
½dl valkoinen balsamico
2½dl vettä
2rkl sokeria
1rkl suolaa
Tuoretta tilliä
Pieni punasipuli

Fileoi muikut, poista kaikki evät. Vedä sipuli renkaiksi. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Lado fileet kannelliseen astiaan, laita kerrosten väliin hieman tilliä ja sipulia. Kaada nestettä niin, että kalat peittyvät kokonaan. Laita jääkaappiin maustumaan yön yli.

Smetanalevite

½prk Smetanaa
1 punasipuli
Pippuria myllystä
Suolaa

Vedä sipuli pieneksi hakkeeksi. Sekoita smetanan joukkoon. Rouhi mukaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Anna seisahtaa hetki.

Saaristolaisleipä

1l piimää
75g hiivaa
3dl siirappia
3dl olutmaltaita
3dl vehnäleseitä
3dl ruisjauhoja
1rkl suolaa
10dl vehnäjauhoja
2rkl voita vuokien voiteluun

Siirappivesi voiteluun:
1½dl vettä
½dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon, sekoita hyvin. Lisää loput aineet puukapustalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele 2-3 vuokaa (n. 2 l / vuoka) valmiiksi. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota liinalla peitettynä 1½h. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin kaksi tuntia. 1½ tunnin jälkeen valele leivät kauttaaltaan siirappivedellä. Jatka paistamista ~30min. Anna leipien jäähtyä hetki vuoissaan, irroita ja pakkaa tiukasti folioon. Nauti päivän – parin päästä.

Tartarpihvit hevosen sisäfileestä

200g hevosen sisäfilettä
Pippuria myllystä
Suolaa
2 kananmunan keltuaista
2rlk smetanaa

Riivi liha veitsellä mukavaksi massaksi. Poista massasta mahdollinen kalvonöyhtä. Rouhaise sekaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Muotoile pihveiksi ja tee keskelle pieni syvennys keltuaiselle. Riko munat, erottele keltuaiset ja laita ne pihvien päälle ennen tarjoilua. Halutessasi tarjoa mukaan pieni töräys smetanaa.

Hölskykurkut

2 pientä avomaakurkkua
1½dl vettä
½ dl etikkaa
1½dl sokeria
Tilliä
Sinapinsiemeniä
Laakerin lehti

Vedä kurkku ohuiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sinapinsiemenet ja sokeri. Kaada kurkkujen päälle. Revi tilliä sekaan ja nykäise laakerin lehti perään. Korkki kiinni, hölskäytä fiiliksen vuoksi ja laita jääkaappiin ~vuorokaudeksi.

Valkoretikkaa etikassa

Pala valkoretikkaa
1½dl vettä
½dl etikkaa
1dl sokeria
1rlk suolaa

Leikkaa valkoretikka ohuiksi isoiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Kaada seos retikkojen päälle. Anna muhia jääkaapissa vuorokausi.

OBS HUOM HALOO! Laita tiiviiseen purkkiin ja vaikka pakastepussi tiukasti koko komeuden päälle tiukasti kiinni. Setti löyhkää jääkaapissa todella mojovalle kaalisuojakaasufarrelle. Maku on loistava, ei kannata säikähtää.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hakkaa portobelloa rauhoittuaksesi


Lauantai. Ensimmäinen blogipäivitys takana, toivottavasti lukematon määrä edessä päin. Alkuinnostuksen kourissa tuli pissittyä lähes housuun ja ensimmäinen setti tuli kirjoitettua melkoisessa tunnekuohussa luxemburgilaisen valkkarin antaessa energiajuomajätin sloganin mukaisesti siivet. Vauhdilla mentiin ja muutama mutka tuli oikaistua. Teksti(t) täynnät typoja ja ensimmäisen setin loppufiilistelyt jäivät uupumaan kokonaan. Jatkossa sitten pitäisi jokaisen annoskokonaisuuden lopusta löytyä omat fiilikset ruoasta, viinistä, onnistumisista ja mokailuista. Oppia ikä kaikki, jos näitä latteuksia haluaa viljellä.

Alkuhuumassa tekee mieli päivittää blogia samoin tein. Päätän tänäänkin kohtuullistaa kolmellakympillä. Onko useampi kerta viikossa enää kohtuullista, se on jokaisen päätettävissä. Illalla on erään hienon yhdistyksen kevätkokous ja ilta tullee menemään kohtuu riehakkaasti, joten miksi ei alottaisi samoin tein päivällä? Etupainotteiset on aina paremmat kuin takapainotteiset. Idea paranee muistaessani lupautuneeni vetämään mekon päälle, laittamaan huulet töttörölle ja poseeraamaan lehteä varten. Aikaa ei ole paljoa käytettävissä, reilut kaksi tuntia. Kesäpäivälle sopii kuohuviini, joten Alkoon mars. Viinin täytyy olla kylmässä, koska aikaa viilentämiseen ei ole. Omistan muutaman sampanjacoolerin, mutta ne kaverin luona edelliseltä keikalta. Alkon valmiiksi viilennettyjen pullojen valikoima on suppea, eikä oikein miellyttävää seuraa löydy. Nappaan lämpimästä puolitutun australialaisen, Carrington Vintage Brutin, ja päätän viilentää sen vastoin sääntöjä pakkasessa. Puristit ovat kertoneet tämän brutaalin, mutta nopean viilennysmetodin säikäyttävän viinin. Puristit puristelkoot kiviään, on sitä ennenkin näin tehty. Nyt tälle vaan sovittamaan sopiva sapuska. Rahaa jäljellä tasan 20 euroa ja jotain kohtuullisen kevyttä tekisi mieli. 

Chevregratinoidut portobellot soittavat kelloa. Satuin jokin aika sitten näkemään hyvän näköisiä portobelloja jonkun marketin vihannespuolella. Reseptin olen aikanaan bongannut Mestareiden vieraana -kirjasta. Chevren voisi hakea hallista, samalla voisi ottaa kylmäsavustettua villisikaa salaattiin. Salaattia, taas. Kesä, karppaus, jne. Lupaan suunnan muuttuvan piakkoin. Paljonko melonit maksaa? Sopisi villisian kanssa. Saavun hallille. Kalakaupan täti moikkaa ja pahoittelee hallin olevan jo kiinni. Vartin kärjestä, kuten tavallista. Suuntaan seudun isoimpaan automarkettiin ja mietin villisian korvaajaa. Näen jo valmiiksi mustaa saapuessani helvetin esikartanon pihaan.

Vihaan suurmarketteja, todella vihaan. Susirajalla ei vain ole oikein vaihtoehtoja. Tai on, mutta ei täällä perusmarketeista löydä välttämättä luomusitruunoita, juuri nyt kaipaamiani portobelloja tai fiksussa kondiksessa olevia parsoja parsakaudella. Suurin ero on juuri hedelmä- ja vihannesvalikoimissa, tosin melko usein paikalliset automarkettihelvetit tuottavat samanlaisen pettymyksen. Pahimmillaan täällä saa metsästää kaupungin kaikki kaupat lävitse jonkun lähes perus raaka-aineen perässä ja joka paikassa pyöritellään silmiä ja myydään ”ei oota”.

Onnekseni löydän ihan hyväkuntoisia portobelloja. Kyytiin vielä pari paprikaa ja boksi rucolaa täytteeseen. Salaatteja valitessa vetää surulliseksi. Suurin osa näyttää siltä, että niiden päälle olisi istuttu. Vähiten kärsimystä nähneet yksilöt löytyvät lollorosso ja romaine -ruukuista. Rahaa pitäisi olla sen verran käytössä, että nappaan molemmat salaatin pohjiksi. Kesällä melonit ovat halpoja, joten pienin Piele De Sapo kainaloon. Kylmäsavustetun villisian missaaminen harmittaa edelleen. Vastaavaa härkää muoviboksissa, tulin kylän siihen automarkettiin, jossa ei ole kunnollista liha- tai leikkeletiskiä. Toinen autohelvetti olisi ollut vielä kauempana. Kassajonossa ynnäilen, paljonko ostoksista tulee suunnilleen. Viitisentoista euroa. Se helvetin chevre! Vaellan lastenvaateosastojen ja siivoustarvikeviidakon lävitse juustohyllylle ja nappaan ensimmäisen vastaan tulevan chevrepaketin.

Kauppareissussa tuhrautuu tunti. Carrington ensitöiksi pakkaseen. Täytetyt porttobellot ovat kohtuullisen nopea valmistaa. Uuni päälle, tarvittavat jutut silpuksi. Sienet täytteineen uuniin. Sieniä täyttäessä huomaan napanneeni väärän pötkylän juustohyllyltä, tuorejuustoa. Toimii tämäkin, mutta itse olisin kaivannut kypsytetyn version. Puolet rucolasta jää öljyä varten. Salaatti kasaan ja ruoka on redi. Kaikkineen aikaan menee reilu puolisen tuntia. Viini on jäähtynyt ja natsaa hyvin setin kanssa. Varsinkin vuohenjuuston kanssa solmii makukombinaation, josta tulee mieleen metsän aluskasvillisuus, saniaiset, sammalet. Siis hyvällä tavalla. Portobellot toimivat, kuten aina. Tuttu resepti ja aina hyväksi todettu. Salaatti, no ei ole mikään ihmeellinen, mutta maistuva. Meloni ja härkä komboavat tietysti. Yllätys on kuinka hyvin rucolaöljy natsaa kylmäsavuhärän kanssa, öljy oli enemmänkin tarkoitettu sienen kanssa.

On hemmetinmoinen nälkä, tulee osittain ahmittua. Taito, joka opetetaan jokaiselle suomalaiselle kouluruokailun yhteydessä. Lautanen ruokaa ja pahimmillaan aikaa alle kymmenen minuuttia lapioida safka naamaan. Nauti siinä sitten. Tästä setistä jää vähän sama fiilis. Kiire, kiire, kiire. Ruoan kanssa ei saisi koskaan olla kiire. Tämä ei ole sitä miksi tätä blogia rupesin pitämään. Ensi kerran suunnittelen. Huolella.

Ostokset:

Carrington Vintage Brut 9,99€
Piele De Sapo -meloni 2,63€
Lollorossosalaatti 1,65€
Romainesalaatti 1,39€
Vuohenjuusto 2,52€
Hereford kylmäsavuhärkä 2,99€
Paprika punainen 1,29€
Paprika keltainen 0,39€
Rucola 1,39€
Portobelle champ 4,31€
Muovikassi 0,17€

Yht. 28,72

Kahdelle on vähän ikävä ostaa kustannustehokkaasti raaka-aineita, kun tarkoitus on tehdä yksi ateria. Näistäkin jäi seuraavalle päivälle härkää, melonia ja salaatteja. Samoin valmiita portobelloja valmistui viisi kappaletta, joista aterioitiin kerralla neljä.

Chevregratinoidut portobellot

Rasiallinen isoja portobelloja (4-5kpl)
Punainen paprika
Keltainen paprika
2 salottisipulia
1 pieni yksikyntinen valkosipuli
½ rasia rucolaa
Paketti chevreä
Suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Puhdista sienet, irroita varret. Kuutioi varret, paprika ja hienonna sipulit. Kuullota pannulla öljyssä. Lisää rucola ja jatka kuullottamista hetki. Mausta suolalla ja rouhi pippuria sekaan. Asettele sienten lakit öljyllä voideltuun vuokaan. Nostele lakkien päälle täyte. Laita jokaisen sienen päälle chevrekiekko. Paista sieniä uunissa ~15-20min.

Rucolaöljy

½ rasia rucolaa
vajaa desi oliiviöljyä
puolen sitruunan mehu
½ yksikyntinen valkosipuli
ripaus sokeria
suolaa

Tunge aineet blenderiin. Pöristele tasaiseksi. Tarkista suola. Tadaa!

Kylmäsavuhärkä-melonisalaatti

Piele De Sapo -melonia
Kylmäsavuhärkää
Lollorosso- ja romainesalaattia

  
Kuori ja paloittele sopiva setti melonia. Avaa kylmäsavuhärän muoviboksi, rypistä siivut ruusukkeiksi. Revi salaatti, älä pelihousuja.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Siikapanikointia cevihce


Perjantai duunissa, Heinäkuu. Ihan hiton hiljaista. Tulee kelailtua asioita ja on vähän ”can do” -fiiliskin. Ajatus on muhinut jo useamman vuoden mielen perukoilla. Olisi mukava pitää blogia, blogia kokkailusta ja ruoasta nauttimisesta. Nykäisen digipainokoneen laulamaan lyhyen sarjan ja päätän toteuttaa sen tänään. Budjetti kolme kymppiä, jolla pitää toteuttaa asiallinen ja nautittava safka kahdelle ja hommattava pullo viininä.

Tekee mieli siikaa, siikaa sen olla pitää. Haen hallista, Saimaasta pyydettyä. Päätös. Duunista pois neljältä ja suoraan kalahallille. ”Olihan sitä aamulla, paljon oli verkoissa.” Eipä ole enää, muutama ihan hyvän näköinen virolahtelainen kasvatettu yksilö on jäljellä. Mökkipaikkarakkaudesta (naapurikuntii) Virolahteen päätän ottaa puolen kilon yksilön. ”Kymmenen neljäkymmentä”. Ei paha, ajattelen. Virhe.

Tarkkaa suunnitelmaa ei ole, mielessä on vain paahdettua siikaa ja jotain. Siika ceviche käväisi myös mielessä. Heinäkuun olen karpannut. Vihaan koko sanaa ja ilmiötä, mutta paino tippuu hyvin, vaikkei jaksa urheilla. Paahdettua siikaa, vihersalaattia ja jotain. On ainakin kesäistä. Nappaan salaattiin lohdutukseksi kypsytettyä Caprinoa hallin juustotiskiltä. Sata grammaa kuluttaa budjettia 2,6 euron verran. Ei paha, ajattelen.

Jotain vielä, ceviche kummittelee vielä takaraivossa. Katkaravuista, joo. Budjettia jäljellä 17 euroa ja viini valitsematta. Olen päässyt himaan. Selailen Viinistä viiniin -kirjaa. Valkoista totta kai, se on selkeä. Muutama ranskalainen herättää kiinnostuksen, mutta Luxemburgin lyhyt ja ytimekäs tarjonta tekee valinnan helpoksi. Itselleni tuntematon Thill's Pinot Blanc on valintani, 10,49€ kirjan mukaan Alkossa. In real life 11,99€.

Kauppaan. Budjettia jäljellä viisi euroa. Aika vähän, ”mutta onneksi katkaravut ja veget ovat lähes ilmaisia” -ajattelen. Ei ne ole, kun kerrankin tulee katseltua hintalappuja. Katkaravut yllättävät, muistelin halvimpien olevan alle euron pussi, kun todellisuus on lähes kolme euroa. Kolme miniluumutomaattia, päärynä ja yksi lime. Tekisi mieli ottaa kahta eri salaattia, mutta budjetti ei taivu. Halvin kotimainen ruukkujääsalaatti tarttuu matkaan. Silti menee yli vitosen, kolmellakymmenellä sentillä.

Ostokset:

1 Kokonainen siika, n. 500 g, 10,40€
100g Caprinoa, 2,60€
Thill's Pinot Blanc, 11,99€
Päärynä, 0,69€
Lime, 0,35€
Irtotomaatit, 0,4€
Jääsalaattiruukku, 0,99€
Katkaravut 250-350kpl, 2,89€

Yht. 30,31€


Paahdettua siikaa, katkarapu ceviche ja vihersalaatti Caprino -juustolla ja päärynällä



Paahdettu siika

Fileoi siika (jätä nahka&suomut), poista ruodot fileestä. Suolaa ja pippuroi lihapuolelta. Tee veitsellä nahkaan pieniä viiltoja. Kuumenna pannu ja ripottele pannulle hienoa suolaa. Paahda nahkapuolta pannulla rapeaksi, kunnes nestettä alkaa nousta fileen pintaan. Käännä ja jatka paahtamista, kunnes filee on kypsä.


Katkarapu ceviche

Kuorittuja katkarapuja, 1 pss.
Yhden limen mehu ja ¾ kuoresta.
Kaksi miniluumutomaattia
(Tuoretta) chiliä
(Kesä)sipulia
(Tuoretta) korianteria
Suolaa, pippuria myllystä

Sulata jäiset katkaravunpyrstöt huuhtomalla ne nopeasti kylmässä vedessä. Hienonna chili, sipuli ja korianteri. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Raasta (pestyn) limen kuoresta ¾, halkaise lime ja purista mehu. Rouhaise mukaan pippuria ja lisää hiukkasen suolaa. Kevyt sekoitus ja anna tekeytyä jääkaapissa 15min.

Vihersalaatti Caprino -juustolla ja päärynällä

Jäävuorisalaattia
Kypsytettyä Caprinoa
Päärynä
Kesäsipulin vartta
Oliiviöljyä

Revi salaatti, siivuta juusto, pilko sipuli, kuori ja pilko päärynä. Do the math.

Vihdoin tulilla!


Idea tästä blogista on ollut mielen syövereissä jo useamman vuoden. Tiedän ruokablogeja olevan netin syövereissä noin kaksi plus miljardi, mutta silti ajattelin laittaa oman lusikkani soppaan. Vittu mikä klisee muuten.

Enivei ruoka on intohimoni ja ruoanlaitto mielihaluni. Raaka-aineet ja samalla ruoka maksavat Suomessa abaut ihan hitosti, mikä sinänsä on ihan hyvä asia, osaa ainakin kunnioittaa laadukkaita raaka-aineita. Toistaalta tämmöisenä huolettomana sunnuntaikulinaristina saa upotettua (varsinkin) viikonlopun omaan ala carteen rahaa jopa liikaa. Valmis-eineksille voisi joku päättäjä ajaa korkean haittaveron, jos ei terveyshaittojen, niin ihan vaan paskan maun vuoksi. Pääasiallisesti olen ruokakaupassa huoleton, hintoja ei hirveästi tule katsottua. Ruokakauppalaskut ovat myös sen mukaiset, minkä huomaa varsinkin jokaisen kuun loppupuolella pankkitilin saldosta. Tämän blogin tarkoitus onkin kohtuullistaa omia ruokamenoja, kuitenkaan laadusta ja hyvästä ruoasta liiemmin tinkimättä.

Perusidea on tämä. Kolme kymppiä rahaa ja maalina kahden hengen ateria juomineen. Originaali idea aikoinaan oli kahdella kympillä ruoka&viini. Tuosta ajasta omat viinitottumukset ovat kuitenkin kohonneet sen verran, että juotavan pullon keskihinta huitelee yli kympissä. Tällöin pullon jälkeen kahden hengen aterian raaka-aineisiin jäisi alle kymppi, joka olisi jo aika HC-meininkiä maamme elintarvikkeiden hintatasolla. Tarkkoja sääntöjä ei ole, mutta setin hinnan pyrin pitämään hyvin lähellä tuota kolmen kympin rajaa. Raaka-aineiden ja viinin hinta eritellään tietysti jokaisen setin yhteydessä. Perusraaka-aineita ei tarvitse ostaa, nehän jokaiselta löytyy kotoa. Näihin luen mm. öljyt, jauhot, sipulin, mausteet, yrtit jne. Samoin itse kerättyjä, kasvatettuja tai pyydystettyjä raaka-aineita ei arvoteta euromääräisesti, vaan ne ovat ns. freebieitä. Viini tai muu ruokajuoma koetetaan sovittaa tarjottavaan annokseen mahdollisimman hyvin, samalla hieman kokeellisestikin uusia tuotteita testaten.

Suunnitelmana on ainakin kerran viikossa, pullo viiniä ja hyvää ruokaa. Reseptit laitetaan jakoon pienen tarinan ja kuvien kera.

Toivottavasti nautitte.

-T

PS. Olen sen verran narsisti, että kirjoitan minä -muodossa. Mukana kuitenkin oikeastaan aina häärii rakas vaimoni Nikki, propsit hälle siten myös jokaisesta annoksesta. Lisäksi kiitän faijaani selä Ilseä ilmaisesta koko elämän jatkuneesta kokkikoulusta ja äitiä ahkerasta totuttamisesta hyvään ruokaan ja ravintolakulttuuriin lapsuudesta saakka.