Hellatonta hellyyttä, hevosta ja melkein hailii.

Keskiviikko. Alkuviikon olen pohtinut lauantain episodia. Edelleen, ruoka oli hyvää, viini natsasi, mutta kaikki meni lopulta hukkaan järjettömän aikataulun takia. Yhtä hyvin olisin voinut hakea burgerin mäkisestä ja jatkaa matkaani vähemmällä kiireellä illan rientoihin. Vanhan toistoa, mennään eteenpäin. Viikonloppuna mennään landelle. Yksi parhaista paikoista maailmassa. Peräreiviikki. Mesta täynnä muistoja koko elämän varrelta. Paikka, jossa faija tutustutti ensimmäistä kertaa suuni jekun makuun. Helvetti se oli silloin pahaa. Takakontista syksyisenä iltapäivänä. Huikkaakin pienempi annos riitti koko päivän rantakallioilla kalastaneelle, itsensä paleltaneelle esiteini-ikäiselle pojanklopille. Ei se lämmittänyt, mutta sai kaameudessaan ajattelemaan kaikkea muuta, kuin kosteutta ja kylmyyttä. Ensimmäinen ajatus on tietysti käyttää blogin kolmen kympin kiintiö* yhtenä iltana landella, vanhukset kun lähtevät jatsailemaan Poriin. Kolmen kympin grillibileet, ei paska idea. Tulisi korkattua punkkusektori samalla. Muutama helppo ja varma valinta pyörähtää samoin tein takaraivon uumenista verkkokalvojen näyteikkunaan. Idea on oikeastaan loistava. Päätän säästää sen myöhempiä kertoja varten.

Miksikö? Mukaan tulee vieraita, ehkä. Neljälle hengelle kolmella kympillä, grillistä. Mahdollista, mutta en halua sniiduilla. En hyvien ystävien kanssa. Toki voisi ottaa jonkun kalkulaation, koska kuudella kympillä neljälle tekisi jo loistavan aterian. En silti halua, koen blogipäivityksen kirjaamisen vievän aikaa ystäviltä. Vaikea avata, mutta niin se vaan olisi. Vähän sama, kuin valokuvaamisen kanssa. Nautin valokuvaamisesta ja onnistun jopa välillä ottamaan kohtuullisen hyviä kuvia. Silti en mielelläni kanna kameraa mukana matkoilla, bileissä tai missään paikassa tai tapahtumassa mistä todella haluan nauttia. Mieluimmin koen kaiken täysillä silmien kautta ja muistelen juttuja niin kuin aivoni ne haluavat muistaa, kuin missaan osan fiiliksestä suhaillessani kameran kanssa. En siis halua ottaa omasta viihtyvyydestäni yhtään pois, vaan nauttia hyvästä seurasta täysillä miettimättä liikoja ylimääräisisiä juttuja. Mutta ruokaan takaisin.

Peräreiviikki sijaitsee meren rannalla Haminan lähistöllä. Kalliot, meri, merituuli. Kaveripiirin tuntema mielihalumies herää ja rupean himoitsemaan saaristolaisleipää. Pitää leipoa. Ensimmäiset setit ovat olleet täysin yksi setti + viini komboja. Paljastetaan sen verran, että kunnianhimoinen ajatus on kyllä tarjota isompiakin kokonaisuuksia, mutta kaikki aikanaan. Päätän tehdä siis saaristolaisleipää, mutta tarkoitus on viedä se mukana landelle. Kyllä siitä irronnee pienet maistiaiset myös tälle blogille. Saaristolaisleipä ei ole parhaimmillaan juuri uunista otettuna, joten mahdolliset setti tarjoillaan aikaisintaan huomenna, torstaina.

Leipää ja  viiniä, Jeesuksen ruumis ja veri. Ei sss..sentään, jotain muutakin täytyy kehitellä. Leivän kera voisi tarjoilla jonkun alkuruoan. Saaristolaisleipä, kesä, silli, silakat, haili ja mökkinaapuri-Pekka. Kalahalli ja Peräniemen muikut, kelpaa. Graavia muikkua saaristolaisleivän päällä, smetanaa ja punasipulia levitteeksi. Maistan jo verrattoman alkupalan suussani. Muikku on kustannustehokas raaka-aine tätä blogia varten, jos vain kehtaan käydä ostamassa vain muutaman kalan. Samalla hallista voisi hakea raaka-aineen pääruokaan, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi kokeilua varten miettiessäni vielä alkupalan ulkoasua. Pidemmän aikaa on mieleni tehnyt kunnon tartarpihviä, eikä himoa helpottanut jokin aika sitten saamani ruokakirja, Stadin klassikot, josta löytyy ohje Kosmoksen tartarleivälle. Suosikkieläimeni ravintoketjua ajatellen on tällä hetkellä hevonen. Ilmeisesti muutkin ovat heränneet hevosen lihan perään, koska pollen lihaa on ruvennut näkymään enenevissä määrin myös täällä susirajalla. Päätän tehdä tartarpihvit hevosen fileestä, jos vain sitä sattuu olemaan tarjolla. Duunipäivä on pulkassa, aika lopettaa haaveilut ja siirtyä tekoihin.

Hallin kautta automarkettiin, tuttu kaava. Kalatiskillä minua palvelee nuorempi tyttö. On muikkuja ja nyt olisi myös villiä Saimaan siikaa. Kasvatetun hinta 17,90/kg vatsa avattuna, villin 7,90/kg kokonaisena. Edelläni oleva ostaa kaksi kasvatettua yksilöä. Tilaan kaksisataa grammaa muikkuja. Tyttö kauhaisee, ”Tässä olis 350g.” Totean minulle riittävän nuukana miehenä 200 grammaa. Tyttö poistaa muutaman, ja kysyy käykö 250g. Edelleen ilmoitan haluavani 200 grammaa muikkuja. Seuraava arvontakierros tuottaa 235 grammaa, enkä jaksa enää väitellä vastaan. Valitettavan yleinen tapa liha- ja kalatiskeillä, ellei myymässä ole oikeasti ammattilainen. Laitetaan reilusti, kyllä se sen ylimääräisenkin ostaa. Siirryn lihatiskille ja ilokseni huomaan tiskissä olevan oikein hyvän näköistä hevosen sisäfilettä. Tilaan sitäkin pari sataa grammaa ja ilmoitan kelpuuttavani sen huonomman pään, josta ei saa niin hyviä pihvejä. Riivin sen kumminkin. Ensimmäisellä yrityksellä 220 grammaa, ilman kyselyitä pieni pala pois ja saan tasan 200 grammaa tavaraa mukaan. Arvostan, ammattiylpeys selkeästi on tallella. Loput tarvikkeet mahdollisimman nopeasti marketista mukaan ja elintarvikkeet kotiin. Ennen leipomisen aloittamista vielä nopea vierailu ystävällisen maatalon emännän luona. Virustorjuntaohjelman päivittämisestä tienaan 5 litraa ternimaitoa. Ei paska diili.

Edellisellä kertaa meni hieman hutiloiden, nyt iso osa aterian osista valmistuu hyvissä ajoin edellisenä päivänä. Fileoin muikut ja laitan ne graavautumaan huomista varten. Pienen muikun fileointi kuulostaa nypräämiseltä, mutta todellisuudessa se on todella helppoa terävällä fileeveitsellä. Kunhan pitää vain kissat eri huoneessa. Perheessämme Nikki leipoo aina. Ainakin pääsääntöisesti. Ei ole hirveästi tarvinnut kaulimeen koskea, kun uunista puskee niin pirun hyvää tavaraa. Toki aina välillä tulee haastettua itsensä näyttämään oman osaamisensa, mutta siitäkään en ole täysin varma kuinka paljon silloin leivon itsenäisesti ja kuinka paljon todellisuudessa minua ohjaillaan tekemään oikeita asioita. Tuleepahan kuitenkin hyvä mieli onnistumisista. Tänään päätän leipoa ”itse”. Leipien kohotessa tulee laitettua valmiiksi osa tartarpihvien lisukkeista. Hölskykurkkuja – so last season, ja etikkaliemessä marinoitua valkoretikkaa. Illan viimeinen valssi tanssitaan viinivalinnan kanssa. Selailen Viinistä viiniin -kirjan punaviiniosastoa sängyssä. En ole tainnut koskaan valita viiniä raa'alle lihalle, varsinkaan hevoselle. Pääsen Ranskaan saakka ennen kuin nukahdan, onnekseni valinnan olen tehnyt jo Australian kohdalla. McGuigan BIN 3000 Merlot.

Torstai liukuu duunissa nopeaan, en edes muista haaveilla illan seteistä. Paluu oikeaan elämään tapahtuu vajaa tunti ennen kellon täyttymistä, kun kotoa tullut puhelu muistuttaa hakemaan viinin pitkäripaisesta. Sataa ihan helvetisti, viinakaupassa menee alle minuutti. Yleensä jään haaveilemaan. Kotona kaadan viinin karahviin ja laitan sen parvekkeelle ilmaantumaan, ulkona on melko sopivan lämpötila, 17 astetta. Ruoka valmistuu kuin itsestään. Alkupalat ovat oikeastaan esille laittoa vaille valmiiksi tehty jo eilen. Leipä on vielä aavistuksen tuoretta, tai sitten kaipaisi inasen verran enemmän maltaita. Kokonaisuutena erinomaisia ruokahalunherättäjiä. Esteettisesti kauniita, hyvän makuisia ja annos on alkupalaksi melkoisen sopivan kokoinen. Leipiä on molemmille neljä, optimi olisi ehkä kolme per syöjä. Näitä täytyy tehdä joku kaunis krapulainen sunnuntai. Olisi täydellistä dagen efter -safkaa, noin kello kaksitoista tarjoiltuna. Pääruoka on myös mukavan helppotekoinen. Huoneenlämpöinen hevosen sisis muuttuu tartariksi lähes näyttämällä sille veistä. Valkoretikat ja kurkut ovat jo valmiina. Lautaselle asettelu, linssin eteen, huokaisu ja ääntä kohden. Hevonen on taivaallisen pehmeää. Kananmunan keltuainen on oikeastaan täysin turha. Valkoretikassa on mukavan rapea suutuntuma ja hieman kirpeän pippurisena sopii loistavasti pehmeän lihan kanssa. Hieman makeat hölskyt antavat erilaisen, mutta myös toimivan kombon. Kesken ruokailun muistan smetanan, jota oli tarkoitettu pieni satsi myös annokseen. Toimii, ei välttämätön, mutta ennemmin smetana kuin tuore keltuainen. Viini on melko ärhäkkä, pippurinen. Sopii sinänsä hyvin lihan kanssa, vaikkei Merlotina kohoa oman makuaistini mieliviineihin. Retikan etikkaisuus muuttaa viinin miedoksi, lähes vesimäiseksi mehuksi, joka antaa mukavan hengähdystauon muuten niin ärhäkälle juomalle. Nautin rauhassa, hetken analysoinnin jälkeen hiljenen täysin ja syön hitaasti. Tartar sulaa suuhun ja mieli lepää. Olen onnellinen.

*Ei mulla oikeasti mitään kiintiötä ole, mutta mielenrauhan ja innostuksen kestävyyden kannalta  lienee parasta pitää maksimissaan yhdessä bloggauskerrassa / viikko.

Ainekset:

McGuigan BIN 3000 Merlot 9.99e
Peräniemen muikkuja 2,20e
Hevosen sisäfilettä 6,20e
Smetana 1,43e
Avomaakurkku 0,31e
Tillinippu 1,49e
Valkoretikka, pala 2,2e
Pirkka Piimä 1,25

yht. 25,07e


Leipäaineksia on hankala arvottaa, koska suurin osa löytyi valmiiksi kaapista. Laitan laskuun nyt ainoan ostetun elintarvikkeen, piimän. Lisäksi leipää syntyi kolme vuoallista ja annokseen sitä käytettiin kaksi viipaletta. Samoin tartarpihvien kanssa tarjotut keltuaiset (2kpl kananmunaa) löytyivät suoraan ”varastosta”.

Graavatut muikut

200g Muikkuja
½dl valkoinen balsamico
2½dl vettä
2rkl sokeria
1rkl suolaa
Tuoretta tilliä
Pieni punasipuli

Fileoi muikut, poista kaikki evät. Vedä sipuli renkaiksi. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Lado fileet kannelliseen astiaan, laita kerrosten väliin hieman tilliä ja sipulia. Kaada nestettä niin, että kalat peittyvät kokonaan. Laita jääkaappiin maustumaan yön yli.

Smetanalevite

½prk Smetanaa
1 punasipuli
Pippuria myllystä
Suolaa

Vedä sipuli pieneksi hakkeeksi. Sekoita smetanan joukkoon. Rouhi mukaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Anna seisahtaa hetki.

Saaristolaisleipä

1l piimää
75g hiivaa
3dl siirappia
3dl olutmaltaita
3dl vehnäleseitä
3dl ruisjauhoja
1rkl suolaa
10dl vehnäjauhoja
2rkl voita vuokien voiteluun

Siirappivesi voiteluun:
1½dl vettä
½dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon, sekoita hyvin. Lisää loput aineet puukapustalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele 2-3 vuokaa (n. 2 l / vuoka) valmiiksi. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota liinalla peitettynä 1½h. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin kaksi tuntia. 1½ tunnin jälkeen valele leivät kauttaaltaan siirappivedellä. Jatka paistamista ~30min. Anna leipien jäähtyä hetki vuoissaan, irroita ja pakkaa tiukasti folioon. Nauti päivän – parin päästä.

Tartarpihvit hevosen sisäfileestä

200g hevosen sisäfilettä
Pippuria myllystä
Suolaa
2 kananmunan keltuaista
2rlk smetanaa

Riivi liha veitsellä mukavaksi massaksi. Poista massasta mahdollinen kalvonöyhtä. Rouhaise sekaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Muotoile pihveiksi ja tee keskelle pieni syvennys keltuaiselle. Riko munat, erottele keltuaiset ja laita ne pihvien päälle ennen tarjoilua. Halutessasi tarjoa mukaan pieni töräys smetanaa.

Hölskykurkut

2 pientä avomaakurkkua
1½dl vettä
½ dl etikkaa
1½dl sokeria
Tilliä
Sinapinsiemeniä
Laakerin lehti

Vedä kurkku ohuiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sinapinsiemenet ja sokeri. Kaada kurkkujen päälle. Revi tilliä sekaan ja nykäise laakerin lehti perään. Korkki kiinni, hölskäytä fiiliksen vuoksi ja laita jääkaappiin ~vuorokaudeksi.

Valkoretikkaa etikassa

Pala valkoretikkaa
1½dl vettä
½dl etikkaa
1dl sokeria
1rlk suolaa

Leikkaa valkoretikka ohuiksi isoiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Kaada seos retikkojen päälle. Anna muhia jääkaapissa vuorokausi.

OBS HUOM HALOO! Laita tiiviiseen purkkiin ja vaikka pakastepussi tiukasti koko komeuden päälle tiukasti kiinni. Setti löyhkää jääkaapissa todella mojovalle kaalisuojakaasufarrelle. Maku on loistava, ei kannata säikähtää.

Hakkaa portobelloa rauhoittuaksesi

Lauantai. Ensimmäinen blogipäivitys takana, toivottavasti lukematon määrä edessä päin. Alkuinnostuksen kourissa tuli pissittyä lähes housuun ja ensimmäinen setti tuli kirjoitettua melkoisessa tunnekuohussa luxemburgilaisen valkkarin antaessa energiajuomajätin sloganin mukaisesti siivet. Vauhdilla mentiin ja muutama mutka tuli oikaistua. Teksti(t) täynnät typoja ja ensimmäisen setin loppufiilistelyt jäivät uupumaan kokonaan. Jatkossa sitten pitäisi jokaisen annoskokonaisuuden lopusta löytyä omat fiilikset ruoasta, viinistä, onnistumisista ja mokailuista. Oppia ikä kaikki, jos näitä latteuksia haluaa viljellä.

Alkuhuumassa tekee mieli päivittää blogia samoin tein. Päätän tänäänkin kohtuullistaa kolmellakympillä. Onko useampi kerta viikossa enää kohtuullista, se on jokaisen päätettävissä. Illalla on erään hienon yhdistyksen kevätkokous ja ilta tullee menemään kohtuu riehakkaasti, joten miksi ei alottaisi samoin tein päivällä? Etupainotteiset on aina paremmat kuin takapainotteiset. Idea paranee muistaessani lupautuneeni vetämään mekon päälle, laittamaan huulet töttörölle ja poseeraamaan lehteä varten. Aikaa ei ole paljoa käytettävissä, reilut kaksi tuntia. Kesäpäivälle sopii kuohuviini, joten Alkoon mars. Viinin täytyy olla kylmässä, koska aikaa viilentämiseen ei ole. Omistan muutaman sampanjacoolerin, mutta ne kaverin luona edelliseltä keikalta. Alkon valmiiksi viilennettyjen pullojen valikoima on suppea, eikä oikein miellyttävää seuraa löydy. Nappaan lämpimästä puolitutun australialaisen, Carrington Vintage Brutin, ja päätän viilentää sen vastoin sääntöjä pakkasessa. Puristit ovat kertoneet tämän brutaalin, mutta nopean viilennysmetodin säikäyttävän viinin. Puristit puristelkoot kiviään, on sitä ennenkin näin tehty. Nyt tälle vaan sovittamaan sopiva sapuska. Rahaa jäljellä tasan 20 euroa ja jotain kohtuullisen kevyttä tekisi mieli. 

Chevregratinoidut portobellot soittavat kelloa. Satuin jokin aika sitten näkemään hyvän näköisiä portobelloja jonkun marketin vihannespuolella. Reseptin olen aikanaan bongannut Mestareiden vieraana -kirjasta. Chevren voisi hakea hallista, samalla voisi ottaa kylmäsavustettua villisikaa salaattiin. Salaattia, taas. Kesä, karppaus, jne. Lupaan suunnan muuttuvan piakkoin. Paljonko melonit maksaa? Sopisi villisian kanssa. Saavun hallille. Kalakaupan täti moikkaa ja pahoittelee hallin olevan jo kiinni. Vartin kärjestä, kuten tavallista. Suuntaan seudun isoimpaan automarkettiin ja mietin villisian korvaajaa. Näen jo valmiiksi mustaa saapuessani helvetin esikartanon pihaan.

Vihaan suurmarketteja, todella vihaan. Susirajalla ei vain ole oikein vaihtoehtoja. Tai on, mutta ei täällä perusmarketeista löydä välttämättä luomusitruunoita, juuri nyt kaipaamiani portobelloja tai fiksussa kondiksessa olevia parsoja parsakaudella. Suurin ero on juuri hedelmä- ja vihannesvalikoimissa, tosin melko usein paikalliset automarkettihelvetit tuottavat samanlaisen pettymyksen. Pahimmillaan täällä saa metsästää kaupungin kaikki kaupat lävitse jonkun lähes perus raaka-aineen perässä ja joka paikassa pyöritellään silmiä ja myydään ”ei oota”.

Onnekseni löydän ihan hyväkuntoisia portobelloja. Kyytiin vielä pari paprikaa ja boksi rucolaa täytteeseen. Salaatteja valitessa vetää surulliseksi. Suurin osa näyttää siltä, että niiden päälle olisi istuttu. Vähiten kärsimystä nähneet yksilöt löytyvät lollorosso ja romaine -ruukuista. Rahaa pitäisi olla sen verran käytössä, että nappaan molemmat salaatin pohjiksi. Kesällä melonit ovat halpoja, joten pienin Piele De Sapo kainaloon. Kylmäsavustetun villisian missaaminen harmittaa edelleen. Vastaavaa härkää muoviboksissa, tulin kylän siihen automarkettiin, jossa ei ole kunnollista liha- tai leikkeletiskiä. Toinen autohelvetti olisi ollut vielä kauempana. Kassajonossa ynnäilen, paljonko ostoksista tulee suunnilleen. Viitisentoista euroa. Se helvetin chevre! Vaellan lastenvaateosastojen ja siivoustarvikeviidakon lävitse juustohyllylle ja nappaan ensimmäisen vastaan tulevan chevrepaketin.

Kauppareissussa tuhrautuu tunti. Carrington ensitöiksi pakkaseen. Täytetyt porttobellot ovat kohtuullisen nopea valmistaa. Uuni päälle, tarvittavat jutut silpuksi. Sienet täytteineen uuniin. Sieniä täyttäessä huomaan napanneeni väärän pötkylän juustohyllyltä, tuorejuustoa. Toimii tämäkin, mutta itse olisin kaivannut kypsytetyn version. Puolet rucolasta jää öljyä varten. Salaatti kasaan ja ruoka on redi. Kaikkineen aikaan menee reilu puolisen tuntia. Viini on jäähtynyt ja natsaa hyvin setin kanssa. Varsinkin vuohenjuuston kanssa solmii makukombinaation, josta tulee mieleen metsän aluskasvillisuus, saniaiset, sammalet. Siis hyvällä tavalla. Portobellot toimivat, kuten aina. Tuttu resepti ja aina hyväksi todettu. Salaatti, no ei ole mikään ihmeellinen, mutta maistuva. Meloni ja härkä komboavat tietysti. Yllätys on kuinka hyvin rucolaöljy natsaa kylmäsavuhärän kanssa, öljy oli enemmänkin tarkoitettu sienen kanssa.

On hemmetinmoinen nälkä, tulee osittain ahmittua. Taito, joka opetetaan jokaiselle suomalaiselle kouluruokailun yhteydessä. Lautanen ruokaa ja pahimmillaan aikaa alle kymmenen minuuttia lapioida safka naamaan. Nauti siinä sitten. Tästä setistä jää vähän sama fiilis. Kiire, kiire, kiire. Ruoan kanssa ei saisi koskaan olla kiire. Tämä ei ole sitä miksi tätä blogia rupesin pitämään. Ensi kerran suunnittelen. Huolella.

Ostokset:

Carrington Vintage Brut 9,99€

Piele De Sapo -meloni 2,63€

Lollorossosalaatti 1,65€

Romainesalaatti 1,39€

Vuohenjuusto 2,52€

Hereford kylmäsavuhärkä 2,99€

Paprika punainen 1,29€

Paprika keltainen 0,39€

Rucola 1,39€

Portobelle champ 4,31€

Muovikassi 0,17€

Yht. 28,72

Kahdelle on vähän ikävä ostaa kustannustehokkaasti raaka-aineita, kun tarkoitus on tehdä yksi ateria. Näistäkin jäi seuraavalle päivälle härkää, melonia ja salaatteja. Samoin valmiita portobelloja valmistui viisi kappaletta, joista aterioitiin kerralla neljä.

Chevregratinoidut portobellot

Rasiallinen isoja portobelloja (4-5kpl)

Punainen paprika

Keltainen paprika

2 salottisipulia

1 pieni yksikyntinen valkosipuli

½ rasia rucolaa

Paketti chevreä
Suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Puhdista sienet, irroita varret. Kuutioi varret, paprika ja hienonna sipulit. Kuullota pannulla öljyssä. Lisää rucola ja jatka kuullottamista hetki. Mausta suolalla ja rouhi pippuria sekaan. Asettele sienten lakit öljyllä voideltuun vuokaan. Nostele lakkien päälle täyte. Laita jokaisen sienen päälle chevrekiekko. Paista sieniä uunissa ~15-20min.

Rucolaöljy

½ rasia rucolaa

vajaa desi oliiviöljyä

puolen sitruunan mehu

½ yksikyntinen valkosipuli

ripaus sokeria

suolaa

Tunge aineet blenderiin. Pöristele tasaiseksi. Tarkista suola. Tadaa!

Kylmäsavuhärkä-melonisalaatti

Piele De Sapo -melonia

Kylmäsavuhärkää

Lollorosso- ja romainesalaattia

  

Kuori ja paloittele sopiva setti melonia. Avaa kylmäsavuhärän muoviboksi, rypistä siivut ruusukkeiksi. Revi salaatti, älä pelihousuja.

Siikapanikointia cevihce

Perjantai duunissa, Heinäkuu. Ihan hiton hiljaista. Tulee kelailtua asioita ja on vähän ”can do” -fiiliskin. Ajatus on muhinut jo useamman vuoden mielen perukoilla. Olisi mukava pitää blogia, blogia kokkailusta ja ruoasta nauttimisesta. Nykäisen digipainokoneen laulamaan lyhyen sarjan ja päätän toteuttaa sen tänään. Budjetti kolme kymppiä, jolla pitää toteuttaa asiallinen ja nautittava safka kahdelle ja hommattava pullo viininä.

Tekee mieli siikaa, siikaa sen olla pitää. Haen hallista, Saimaasta pyydettyä. Päätös. Duunista pois neljältä ja suoraan kalahallille. ”Olihan sitä aamulla, paljon oli verkoissa.” Eipä ole enää, muutama ihan hyvän näköinen virolahtelainen kasvatettu yksilö on jäljellä. Mökkipaikkarakkaudesta (naapurikuntii) Virolahteen päätän ottaa puolen kilon yksilön. ”Kymmenen neljäkymmentä”. Ei paha, ajattelen. Virhe.

Tarkkaa suunnitelmaa ei ole, mielessä on vain paahdettua siikaa ja jotain. Siika ceviche käväisi myös mielessä. Heinäkuun olen karpannut. Vihaan koko sanaa ja ilmiötä, mutta paino tippuu hyvin, vaikkei jaksa urheilla. Paahdettua siikaa, vihersalaattia ja jotain. On ainakin kesäistä. Nappaan salaattiin lohdutukseksi kypsytettyä Caprinoa hallin juustotiskiltä. Sata grammaa kuluttaa budjettia 2,6 euron verran. Ei paha, ajattelen.

Jotain vielä, ceviche kummittelee vielä takaraivossa. Katkaravuista, joo. Budjettia jäljellä 17 euroa ja viini valitsematta. Olen päässyt himaan. Selailen Viinistä viiniin -kirjaa. Valkoista totta kai, se on selkeä. Muutama ranskalainen herättää kiinnostuksen, mutta Luxemburgin lyhyt ja ytimekäs tarjonta tekee valinnan helpoksi. Itselleni tuntematon Thill's Pinot Blanc on valintani, 10,49€ kirjan mukaan Alkossa. In real life 11,99€.

Kauppaan. Budjettia jäljellä viisi euroa. Aika vähän, ”mutta onneksi katkaravut ja veget ovat lähes ilmaisia” -ajattelen. Ei ne ole, kun kerrankin tulee katseltua hintalappuja. Katkaravut yllättävät, muistelin halvimpien olevan alle euron pussi, kun todellisuus on lähes kolme euroa. Kolme miniluumutomaattia, päärynä ja yksi lime. Tekisi mieli ottaa kahta eri salaattia, mutta budjetti ei taivu. Halvin kotimainen ruukkujääsalaatti tarttuu matkaan. Silti menee yli vitosen, kolmellakymmenellä sentillä.

Ostokset:

1 Kokonainen siika, n. 500 g, 10,40€

100g Caprinoa, 2,60€

Thill's Pinot Blanc, 11,99€

Päärynä, 0,69€

Lime, 0,35€

Irtotomaatit, 0,4€

Jääsalaattiruukku, 0,99€

Katkaravut 250-350kpl, 2,89€

Yht. 30,31€

Paahdettua siikaa, katkarapu ceviche ja vihersalaatti Caprino -juustolla ja päärynällä

Paahdettu siika

Fileoi siika (jätä nahka&suomut), poista ruodot fileestä. Suolaa ja pippuroi lihapuolelta. Tee veitsellä nahkaan pieniä viiltoja. Kuumenna pannu ja ripottele pannulle hienoa suolaa. Paahda nahkapuolta pannulla rapeaksi, kunnes nestettä alkaa nousta fileen pintaan. Käännä ja jatka paahtamista, kunnes filee on kypsä.

Katkarapu ceviche

Kuorittuja katkarapuja, 1 pss.

Yhden limen mehu ja ¾ kuoresta.

Kaksi miniluumutomaattia

(Tuoretta) chiliä

(Kesä)sipulia

(Tuoretta) korianteria

Suolaa, pippuria myllystä

Sulata jäiset katkaravunpyrstöt huuhtomalla ne nopeasti kylmässä vedessä. Hienonna chili, sipuli ja korianteri. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Raasta (pestyn) limen kuoresta ¾, halkaise lime ja purista mehu. Rouhaise mukaan pippuria ja lisää hiukkasen suolaa. Kevyt sekoitus ja anna tekeytyä jääkaapissa 15min.

Vihersalaatti Caprino -juustolla ja päärynällä

Jäävuorisalaattia

Kypsytettyä Caprinoa
Päärynä

Kesäsipulin vartta

Oliiviöljyä

Revi salaatti, siivuta juusto, pilko sipuli, kuori ja pilko päärynä. Do the math.

Vihdoin tulilla!

Idea tästä blogista on ollut mielen syövereissä jo useamman vuoden. Tiedän ruokablogeja olevan netin syövereissä noin kaksi plus miljardi, mutta silti ajattelin laittaa oman lusikkani soppaan. Vittu mikä klisee muuten.

Enivei ruoka on intohimoni ja ruoanlaitto mielihaluni. Raaka-aineet ja samalla ruoka maksavat Suomessa abaut ihan hitosti, mikä sinänsä on ihan hyvä asia, osaa ainakin kunnioittaa laadukkaita raaka-aineita. Toistaalta tämmöisenä huolettomana sunnuntaikulinaristina saa upotettua (varsinkin) viikonlopun omaan ala carteen rahaa jopa liikaa. Valmis-eineksille voisi joku päättäjä ajaa korkean haittaveron, jos ei terveyshaittojen, niin ihan vaan paskan maun vuoksi. Pääasiallisesti olen ruokakaupassa huoleton, hintoja ei hirveästi tule katsottua. Ruokakauppalaskut ovat myös sen mukaiset, minkä huomaa varsinkin jokaisen kuun loppupuolella pankkitilin saldosta. Tämän blogin tarkoitus onkin kohtuullistaa omia ruokamenoja, kuitenkaan laadusta ja hyvästä ruoasta liiemmin tinkimättä.

Perusidea on tämä. Kolme kymppiä rahaa ja maalina kahden hengen ateria juomineen. Originaali idea aikoinaan oli kahdella kympillä ruoka&viini. Tuosta ajasta omat viinitottumukset ovat kuitenkin kohonneet sen verran, että juotavan pullon keskihinta huitelee yli kympissä. Tällöin pullon jälkeen kahden hengen aterian raaka-aineisiin jäisi alle kymppi, joka olisi jo aika HC-meininkiä maamme elintarvikkeiden hintatasolla. Tarkkoja sääntöjä ei ole, mutta setin hinnan pyrin pitämään hyvin lähellä tuota kolmen kympin rajaa. Raaka-aineiden ja viinin hinta eritellään tietysti jokaisen setin yhteydessä. Perusraaka-aineita ei tarvitse ostaa, nehän jokaiselta löytyy kotoa. Näihin luen mm. öljyt, jauhot, sipulin, mausteet, yrtit jne. Samoin itse kerättyjä, kasvatettuja tai pyydystettyjä raaka-aineita ei arvoteta euromääräisesti, vaan ne ovat ns. freebieitä. Viini tai muu ruokajuoma koetetaan sovittaa tarjottavaan annokseen mahdollisimman hyvin, samalla hieman kokeellisestikin uusia tuotteita testaten.

Suunnitelmana on ainakin kerran viikossa, pullo viiniä ja hyvää ruokaa. Reseptit laitetaan jakoon pienen tarinan ja kuvien kera.

Toivottavasti nautitte.

-T

PS. Olen sen verran narsisti, että kirjoitan minä -muodossa. Mukana kuitenkin oikeastaan aina häärii rakas vaimoni Nikki, propsit hälle siten myös jokaisesta annoksesta. Lisäksi kiitän faijaani selä Ilseä ilmaisesta koko elämän jatkuneesta kokkikoulusta ja äitiä ahkerasta totuttamisesta hyvään ruokaan ja ravintolakulttuuriin lapsuudesta saakka.