torstai 19. heinäkuuta 2012

Hellatonta hellyyttä, hevosta ja melkein hailii.


Keskiviikko. Alkuviikon olen pohtinut lauantain episodia. Edelleen, ruoka oli hyvää, viini natsasi, mutta kaikki meni lopulta hukkaan järjettömän aikataulun takia. Yhtä hyvin olisin voinut hakea burgerin mäkisestä ja jatkaa matkaani vähemmällä kiireellä illan rientoihin. Vanhan toistoa, mennään eteenpäin. Viikonloppuna mennään landelle. Yksi parhaista paikoista maailmassa. Peräreiviikki. Mesta täynnä muistoja koko elämän varrelta. Paikka, jossa faija tutustutti ensimmäistä kertaa suuni jekun makuun. Helvetti se oli silloin pahaa. Takakontista syksyisenä iltapäivänä. Huikkaakin pienempi annos riitti koko päivän rantakallioilla kalastaneelle, itsensä paleltaneelle esiteini-ikäiselle pojanklopille. Ei se lämmittänyt, mutta sai kaameudessaan ajattelemaan kaikkea muuta, kuin kosteutta ja kylmyyttä. Ensimmäinen ajatus on tietysti käyttää blogin kolmen kympin kiintiö* yhtenä iltana landella, vanhukset kun lähtevät jatsailemaan Poriin. Kolmen kympin grillibileet, ei paska idea. Tulisi korkattua punkkusektori samalla. Muutama helppo ja varma valinta pyörähtää samoin tein takaraivon uumenista verkkokalvojen näyteikkunaan. Idea on oikeastaan loistava. Päätän säästää sen myöhempiä kertoja varten.

Miksikö? Mukaan tulee vieraita, ehkä. Neljälle hengelle kolmella kympillä, grillistä. Mahdollista, mutta en halua sniiduilla. En hyvien ystävien kanssa. Toki voisi ottaa jonkun kalkulaation, koska kuudella kympillä neljälle tekisi jo loistavan aterian. En silti halua, koen blogipäivityksen kirjaamisen vievän aikaa ystäviltä. Vaikea avata, mutta niin se vaan olisi. Vähän sama, kuin valokuvaamisen kanssa. Nautin valokuvaamisesta ja onnistun jopa välillä ottamaan kohtuullisen hyviä kuvia. Silti en mielelläni kanna kameraa mukana matkoilla, bileissä tai missään paikassa tai tapahtumassa mistä todella haluan nauttia. Mieluimmin koen kaiken täysillä silmien kautta ja muistelen juttuja niin kuin aivoni ne haluavat muistaa, kuin missaan osan fiiliksestä suhaillessani kameran kanssa. En siis halua ottaa omasta viihtyvyydestäni yhtään pois, vaan nauttia hyvästä seurasta täysillä miettimättä liikoja ylimääräisisiä juttuja. Mutta ruokaan takaisin.

Peräreiviikki sijaitsee meren rannalla Haminan lähistöllä. Kalliot, meri, merituuli. Kaveripiirin tuntema mielihalumies herää ja rupean himoitsemaan saaristolaisleipää. Pitää leipoa. Ensimmäiset setit ovat olleet täysin yksi setti + viini komboja. Paljastetaan sen verran, että kunnianhimoinen ajatus on kyllä tarjota isompiakin kokonaisuuksia, mutta kaikki aikanaan. Päätän tehdä siis saaristolaisleipää, mutta tarkoitus on viedä se mukana landelle. Kyllä siitä irronnee pienet maistiaiset myös tälle blogille. Saaristolaisleipä ei ole parhaimmillaan juuri uunista otettuna, joten mahdolliset setti tarjoillaan aikaisintaan huomenna, torstaina.

Leipää ja  viiniä, Jeesuksen ruumis ja veri. Ei sss..sentään, jotain muutakin täytyy kehitellä. Leivän kera voisi tarjoilla jonkun alkuruoan. Saaristolaisleipä, kesä, silli, silakat, haili ja mökkinaapuri-Pekka. Kalahalli ja Peräniemen muikut, kelpaa. Graavia muikkua saaristolaisleivän päällä, smetanaa ja punasipulia levitteeksi. Maistan jo verrattoman alkupalan suussani. Muikku on kustannustehokas raaka-aine tätä blogia varten, jos vain kehtaan käydä ostamassa vain muutaman kalan. Samalla hallista voisi hakea raaka-aineen pääruokaan, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi kokeilua varten miettiessäni vielä alkupalan ulkoasua. Pidemmän aikaa on mieleni tehnyt kunnon tartarpihviä, eikä himoa helpottanut jokin aika sitten saamani ruokakirja, Stadin klassikot, josta löytyy ohje Kosmoksen tartarleivälle. Suosikkieläimeni ravintoketjua ajatellen on tällä hetkellä hevonen. Ilmeisesti muutkin ovat heränneet hevosen lihan perään, koska pollen lihaa on ruvennut näkymään enenevissä määrin myös täällä susirajalla. Päätän tehdä tartarpihvit hevosen fileestä, jos vain sitä sattuu olemaan tarjolla. Duunipäivä on pulkassa, aika lopettaa haaveilut ja siirtyä tekoihin.

Hallin kautta automarkettiin, tuttu kaava. Kalatiskillä minua palvelee nuorempi tyttö. On muikkuja ja nyt olisi myös villiä Saimaan siikaa. Kasvatetun hinta 17,90/kg vatsa avattuna, villin 7,90/kg kokonaisena. Edelläni oleva ostaa kaksi kasvatettua yksilöä. Tilaan kaksisataa grammaa muikkuja. Tyttö kauhaisee, ”Tässä olis 350g.” Totean minulle riittävän nuukana miehenä 200 grammaa. Tyttö poistaa muutaman, ja kysyy käykö 250g. Edelleen ilmoitan haluavani 200 grammaa muikkuja. Seuraava arvontakierros tuottaa 235 grammaa, enkä jaksa enää väitellä vastaan. Valitettavan yleinen tapa liha- ja kalatiskeillä, ellei myymässä ole oikeasti ammattilainen. Laitetaan reilusti, kyllä se sen ylimääräisenkin ostaa. Siirryn lihatiskille ja ilokseni huomaan tiskissä olevan oikein hyvän näköistä hevosen sisäfilettä. Tilaan sitäkin pari sataa grammaa ja ilmoitan kelpuuttavani sen huonomman pään, josta ei saa niin hyviä pihvejä. Riivin sen kumminkin. Ensimmäisellä yrityksellä 220 grammaa, ilman kyselyitä pieni pala pois ja saan tasan 200 grammaa tavaraa mukaan. Arvostan, ammattiylpeys selkeästi on tallella. Loput tarvikkeet mahdollisimman nopeasti marketista mukaan ja elintarvikkeet kotiin. Ennen leipomisen aloittamista vielä nopea vierailu ystävällisen maatalon emännän luona. Virustorjuntaohjelman päivittämisestä tienaan 5 litraa ternimaitoa. Ei paska diili.

Edellisellä kertaa meni hieman hutiloiden, nyt iso osa aterian osista valmistuu hyvissä ajoin edellisenä päivänä. Fileoin muikut ja laitan ne graavautumaan huomista varten. Pienen muikun fileointi kuulostaa nypräämiseltä, mutta todellisuudessa se on todella helppoa terävällä fileeveitsellä. Kunhan pitää vain kissat eri huoneessa. Perheessämme Nikki leipoo aina. Ainakin pääsääntöisesti. Ei ole hirveästi tarvinnut kaulimeen koskea, kun uunista puskee niin pirun hyvää tavaraa. Toki aina välillä tulee haastettua itsensä näyttämään oman osaamisensa, mutta siitäkään en ole täysin varma kuinka paljon silloin leivon itsenäisesti ja kuinka paljon todellisuudessa minua ohjaillaan tekemään oikeita asioita. Tuleepahan kuitenkin hyvä mieli onnistumisista. Tänään päätän leipoa ”itse”. Leipien kohotessa tulee laitettua valmiiksi osa tartarpihvien lisukkeista. Hölskykurkkuja – so last season, ja etikkaliemessä marinoitua valkoretikkaa. Illan viimeinen valssi tanssitaan viinivalinnan kanssa. Selailen Viinistä viiniin -kirjan punaviiniosastoa sängyssä. En ole tainnut koskaan valita viiniä raa'alle lihalle, varsinkaan hevoselle. Pääsen Ranskaan saakka ennen kuin nukahdan, onnekseni valinnan olen tehnyt jo Australian kohdalla. McGuigan BIN 3000 Merlot.

Torstai liukuu duunissa nopeaan, en edes muista haaveilla illan seteistä. Paluu oikeaan elämään tapahtuu vajaa tunti ennen kellon täyttymistä, kun kotoa tullut puhelu muistuttaa hakemaan viinin pitkäripaisesta. Sataa ihan helvetisti, viinakaupassa menee alle minuutti. Yleensä jään haaveilemaan. Kotona kaadan viinin karahviin ja laitan sen parvekkeelle ilmaantumaan, ulkona on melko sopivan lämpötila, 17 astetta. Ruoka valmistuu kuin itsestään. Alkupalat ovat oikeastaan esille laittoa vaille valmiiksi tehty jo eilen. Leipä on vielä aavistuksen tuoretta, tai sitten kaipaisi inasen verran enemmän maltaita. Kokonaisuutena erinomaisia ruokahalunherättäjiä. Esteettisesti kauniita, hyvän makuisia ja annos on alkupalaksi melkoisen sopivan kokoinen. Leipiä on molemmille neljä, optimi olisi ehkä kolme per syöjä. Näitä täytyy tehdä joku kaunis krapulainen sunnuntai. Olisi täydellistä dagen efter -safkaa, noin kello kaksitoista tarjoiltuna. Pääruoka on myös mukavan helppotekoinen. Huoneenlämpöinen hevosen sisis muuttuu tartariksi lähes näyttämällä sille veistä. Valkoretikat ja kurkut ovat jo valmiina. Lautaselle asettelu, linssin eteen, huokaisu ja ääntä kohden. Hevonen on taivaallisen pehmeää. Kananmunan keltuainen on oikeastaan täysin turha. Valkoretikassa on mukavan rapea suutuntuma ja hieman kirpeän pippurisena sopii loistavasti pehmeän lihan kanssa. Hieman makeat hölskyt antavat erilaisen, mutta myös toimivan kombon. Kesken ruokailun muistan smetanan, jota oli tarkoitettu pieni satsi myös annokseen. Toimii, ei välttämätön, mutta ennemmin smetana kuin tuore keltuainen. Viini on melko ärhäkkä, pippurinen. Sopii sinänsä hyvin lihan kanssa, vaikkei Merlotina kohoa oman makuaistini mieliviineihin. Retikan etikkaisuus muuttaa viinin miedoksi, lähes vesimäiseksi mehuksi, joka antaa mukavan hengähdystauon muuten niin ärhäkälle juomalle. Nautin rauhassa, hetken analysoinnin jälkeen hiljenen täysin ja syön hitaasti. Tartar sulaa suuhun ja mieli lepää. Olen onnellinen.

*Ei mulla oikeasti mitään kiintiötä ole, mutta mielenrauhan ja innostuksen kestävyyden kannalta  lienee parasta pitää maksimissaan yhdessä bloggauskerrassa / viikko.

Ainekset:


McGuigan BIN 3000 Merlot 9.99e
Peräniemen muikkuja 2,20e
Hevosen sisäfilettä 6,20e
Smetana 1,43e
Avomaakurkku 0,31e
Tillinippu 1,49e
Valkoretikka, pala 2,2e
Pirkka Piimä 1,25

yht. 25,07e


Leipäaineksia on hankala arvottaa, koska suurin osa löytyi valmiiksi kaapista. Laitan laskuun nyt ainoan ostetun elintarvikkeen, piimän. Lisäksi leipää syntyi kolme vuoallista ja annokseen sitä käytettiin kaksi viipaletta. Samoin tartarpihvien kanssa tarjotut keltuaiset (2kpl kananmunaa) löytyivät suoraan ”varastosta”.

Graavatut muikut

200g Muikkuja
½dl valkoinen balsamico
2½dl vettä
2rkl sokeria
1rkl suolaa
Tuoretta tilliä
Pieni punasipuli

Fileoi muikut, poista kaikki evät. Vedä sipuli renkaiksi. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Lado fileet kannelliseen astiaan, laita kerrosten väliin hieman tilliä ja sipulia. Kaada nestettä niin, että kalat peittyvät kokonaan. Laita jääkaappiin maustumaan yön yli.

Smetanalevite

½prk Smetanaa
1 punasipuli
Pippuria myllystä
Suolaa

Vedä sipuli pieneksi hakkeeksi. Sekoita smetanan joukkoon. Rouhi mukaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Anna seisahtaa hetki.

Saaristolaisleipä

1l piimää
75g hiivaa
3dl siirappia
3dl olutmaltaita
3dl vehnäleseitä
3dl ruisjauhoja
1rkl suolaa
10dl vehnäjauhoja
2rkl voita vuokien voiteluun

Siirappivesi voiteluun:
1½dl vettä
½dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon, sekoita hyvin. Lisää loput aineet puukapustalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele 2-3 vuokaa (n. 2 l / vuoka) valmiiksi. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota liinalla peitettynä 1½h. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin kaksi tuntia. 1½ tunnin jälkeen valele leivät kauttaaltaan siirappivedellä. Jatka paistamista ~30min. Anna leipien jäähtyä hetki vuoissaan, irroita ja pakkaa tiukasti folioon. Nauti päivän – parin päästä.

Tartarpihvit hevosen sisäfileestä

200g hevosen sisäfilettä
Pippuria myllystä
Suolaa
2 kananmunan keltuaista
2rlk smetanaa

Riivi liha veitsellä mukavaksi massaksi. Poista massasta mahdollinen kalvonöyhtä. Rouhaise sekaan pippuria ja lisää sormisuolaa oman maun mukaan. Muotoile pihveiksi ja tee keskelle pieni syvennys keltuaiselle. Riko munat, erottele keltuaiset ja laita ne pihvien päälle ennen tarjoilua. Halutessasi tarjoa mukaan pieni töräys smetanaa.

Hölskykurkut

2 pientä avomaakurkkua
1½dl vettä
½ dl etikkaa
1½dl sokeria
Tilliä
Sinapinsiemeniä
Laakerin lehti

Vedä kurkku ohuiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sinapinsiemenet ja sokeri. Kaada kurkkujen päälle. Revi tilliä sekaan ja nykäise laakerin lehti perään. Korkki kiinni, hölskäytä fiiliksen vuoksi ja laita jääkaappiin ~vuorokaudeksi.

Valkoretikkaa etikassa

Pala valkoretikkaa
1½dl vettä
½dl etikkaa
1dl sokeria
1rlk suolaa

Leikkaa valkoretikka ohuiksi isoiksi siivuiksi. Lado kannelliseen purkkiin. Sekoita nesteet, sokeri ja suola. Kaada seos retikkojen päälle. Anna muhia jääkaapissa vuorokausi.

OBS HUOM HALOO! Laita tiiviiseen purkkiin ja vaikka pakastepussi tiukasti koko komeuden päälle tiukasti kiinni. Setti löyhkää jääkaapissa todella mojovalle kaalisuojakaasufarrelle. Maku on loistava, ei kannata säikähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti